Mainos
Mainos

Länsimetron kuljettaja Ilta-Sanomissa: Aiheuttaa yllättäviä oireita, matkustamossa oksentelevat lapsetkin

Länsimetron kuljettajan mukaan metrotunnelien paineenvaihtelu aiheuttaa voimakkaita huimausoireita kuljettajille, mutta myös matkustajille. Asiasta uutisoi Ilta-Sanomat.

Kaksi vuosikymmentä metronkuljettajana toiminut kertoo Ilta-Sanomille, että matkustajat kokevat huimausta, oksentelua ja pahaa oloa länsimetrossa. Kuljettajan mukaan ongelmat alkoivat, kun länsimetro aloitti. Tämän jälkeen kuljettajilla alkoi olla paljon sairauspoissaoloja.

– Voimakkaita huimausoireita. Ei siis mitään pientä pyörrytystä, vaan tuntui siltä, maa lähtee jalkojen alta. Toinen kuljettaja piti seinistä kiinni kävellessään, kuljettaja kertoo.

Kyse ei ole pelkästään kuljettajista, vaan matkustamossa oksentelevat lapsetkin. Espoon Facebook-ryhmässä käytiin tästä myös paljon keskustelua. Ihmisillä menee korvat lukkoon ja heitä huimaa, kuljettaja kertoo lehdelle.

Oireet johtuvat metrotunneleiden vaihtelevasta ilmanpaineesta. Vaihtelun aiheuttamat oireet ovat yksilöllisiä.

HKL:n liikennöintiyksikön johtaja Arttu Kuukankorpi kertoo, että ongelma on tiedossa.

– Kuljettajilta on saatu jonkin verran viestiä ja työterveys on selvittänyt, että oireet johtuvat paineenvaihtelusta. Oireet ovat vähän vastaavia kuin lentokoneessa matkustettaessa, mutta se ei ole mitenkään vaarallista. Paineenvaihtelu on pienempää kuin lentokoneessa, Kuukankorpi sanoo Ilta-Sanomille.

Kuukankorpi kertoo, että Työterveyslaitoksen mukaan paineenvaihtelu ei ole vaarallista, joten tästä syystä asialle ei ole suunnitelmissa tehdä mitään.  

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme