Mainos
Mainos

Länsimetron liityntäliikenne uusiksi – bussinkuljettajille satoi kielteistä palautetta: "Ihmiset ovat yllättävän sekaisin reittimuutoksista"

Länsimetron liityntäliikenteen alkaminen mylläsi Espoon bussilinjat uusiksi. Liikenne on sujunut hyvin, mutta kuljettajille on tullut runsaasti kielteistä palautetta matkustajilta muuttuneista bussireiteistä.

Palautetta on tullut erityisesti siitä, kun matkustajat joutuvat useammin vaihtamaan liikennevälineestä toiseen.

– Suurin muutos on useimpien suorien bussien loppuminen Espoosta Helsinkiin. Länsimetron tulon myötä käyttöönotetut liityntäbussit vievät Helsinkiin menevät matkustajat metroasemille, josta loppumatka taittuu metrolla, kertoo Ari Forsman Nobinalta.

Kuljettajia neuvomaan tullut Forsman kertoo joutuneensa vastailemaan myös hämmentyneiden ja osin kiukkuistenkin matkustajien kysymyksiin.

– Muutoksia on tullut kyllä todella paljon. Moni linja pysyy samana kuin vanha, mutta se on yleensä kahdesta tai kolmesta palasesta tehtynä, lisää Forsman.

HSL:n arvion mukaan matka-ajat lyhenevät keskimäärin, mutta osalla matkustajista matka-aika voi pidentyä. 

– Palaute on ollut aika huonoa, mutta tämähän on ensimmäinen päivä, että ihmiset ovat yllättävän sekaisin tästä reittimuutoksista, vaikka niistä on etukäteen ilmoitettu.

Forsman lisää, että kuljettajat ovat yllättyneet negatiivisen palautteen määrästä.

– Yllättävän paljon negatiivista palautetta olemme saaneet, koska niin monen ihmisen bussireitit ovat muuttuneet. Ihmiset ovat olleet vihaisia, kun bussi ei enää tulekaan kodin lähelle tai jos matkustaja joutuu vaihtamaan kokonaan toiselle bussilinjalle.

Forsmanin mukaan todella moni joutuu vaihtamaan myös bussista toiseen päästäkseen määränpäähän.

– Entinen suora bussiyhteys Helsinkiin on vaihtunut nyt ainakin bussiin ja metroon. Useimmissa tapauksessa bussia joutuu vaihtamaan kerran ennen metro osuutta. Muutamissa tapauksissa bussia joutuu vaihtamaan jopa kahteenkin kertaan.

Forsmanin mukaan matkapuhelimen reittiopas on paras apu uusissa reiteissä. 

Kuljettajat ovat harjoitelleet uusia linjoja ja jokainen on päässyt harjoittelemaan.

Suorat linjat eivät palaa

HSL:n näkemyksen mukaan osa ihmisistä tuntuu valmistautuneen hyvin ja osa taasen katsoo uudet yhteydet vasta, kun tilanne on päällä. 

Tänä aamuna suorat bussilinjat Etelä-Espoosta ja Kirkkonummelta käännettiin metroasemille Matinkylään, Tapiolaan ja Lauttasaareen.

– Tätä muutosta me seuraamme ja tarvittaessa teemme muutoksia, jos aikataulu on liian tiukka tai matkustajat eivät mahdu busseihin, lisää Tero Anttila liikenneosaston johtaja HSL:ltä.

Anttilan mukaan toive suorien linjojen palauttamisesta Helsinkiin on turhaa.

– Ehkäpä metro tarjoaa uusia mahdollisuuksia käyttää metroasemilla olevia palveluita. Isoin osa matkustajista säästää matka-ajoissa. Itämetron kohdalla oli aikoinaan myös muutosvastarintaa, mutta tilanne asettui sitten, toteaa Anttila.

Länsimetron liityntäliikenteen alkaminen on muuttanut 200 000 ihmisen liikkumiseen.

HSL:n arvion mukaan uusiin linjoihin totutaan viimeistään vuoden tai puolentoista kuluessa.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme