Mainos
Mainos

Länsituulet puhdistaneet rannikkoa levistä

Voimakkaat länsituulet ovat puhdistaneet Suomenlahtea sinilevistä. Tuulet aiheuttavat kumpuamista, jolloin lämmin pintavesikerros virtaa kohti avomerta ja tilalle nousee syvältä kylmää ja kirkasta vettä.

Rannikon läheisyydessä, noin 10 kilometrin levyisellä vyöhykkeellä, vesi on 8-12-asteista ja sinilevien määrä on selvästi vähentynyt. Jos sää lämpenee ja meri tyyntyy, sinilevien kasvu voi olla voimakasta. Kumpuaminen nimittäin nostaa pintaan runsaasti sinileville otollista fosforia.

Sisävesialueilla levää on tällä viikolla havaittu hieman enemmän kuin viime viikolla. Lähes viidennes seurantajärvistä kärsii sinilevästä. Seurantajärviä on 208, ja 13 järvessä levämäärä havaittiin runsaaksi tai erittäin runsaaksi. Seitsemässä järvessä sinilevää huomattiin ensimmäistä kertaa tämän kesän aikana. Järvien lämpötilat ovat pysyneet suunnilleen samoina jo muutaman viikon ajan.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme