Mainos
Mainos

Länsiväylä: Espoon lastensuojelun "Team Ahma" saa kiitosta: Kaksikko lapsen apuun vaikka heti

Espoo on satsannut lastensuojeluun. Espoon keskusken lastensuojelun henkilökunan itse kehittämä Ahma-toimintamalli on ehdolla valtakunnallisen Sosiaalialan hyvä käytäntö -palkinnon saajaksi, kertoo sanomalehti Länsiväylä.

Aiemmin Espoon keskusken lastensuojelun päivystystä hoiti yksi sosiaalityöntekijä. Käytäntö kuormitti työntekijää, lastensuojeluilmoituksen määrät olivat kasvussa ja jonot ruuhakautuivat.

– Meistä oli kohtuutonta, että perheet joutuivat odottamaan tapaamista vaikkapa kuukauden. Lastensuojeluilmoitus aiheuttaa aina perheessä pienen kriisin. Meidän tehtävä on kuitenkin vain kysyä, mitä lapselle kuuluu, luonnehtii johtava sosiaalityöntekijä Riina Mattila Länsiväylälle.

Ahma-mallissa päivystyshuoneessa työskentelee kolme sosiaalityöntekijää ja sosiaaliohjaaja viikon jaksoissa. He pohtivat yhdessä, kuinka lastensuojeluilmoituksen tultua kannattaa kulloinkin toimia, kuka soittaa vanhemmille ja ketkä lähtevät tapaamiseen.

Tarpeen vaatiessa kaksi heistä lähtee tien päälle vaikka heti. Tapaamista tarjotaan kaikille uusille asiakkaille seitsemän arkipäivän sisällä.

Espoossa malli on päätetty ottaa käyttöön koko kaupungissa.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme