Mainos
Mainos

Länsiväylä: Seppo Huhdan aortta ”räjähti” kesken puhelinkeskustelun – selvisi täpärästi

Kaupunginvaltuutettu Seppo Huhdan aortta repesi kesken puhelinkeskustelun elokuisena sunnuntaina, kertoo Länsiväylä.

– Kesken puhelun tuntui kuin rintaan olisi isketty viidakkoveitsellä ja vedetty alas nivusiin asti, Huhta kertoo Länsiväylälle.

Hän pyysi ystäväänsä soittamaan ambulanssin ja apu saapui paikalle nopeasti. Huhta onnistui pysymään tajuissaan pakkailemalla tavaroita sairaalaan mukaan otettavaksi odotellessaan.

Kun ambulanssi saapui paikalle, Huhta kiidätettiin Meilahden sairaalaan.

– Lääkärin sanojen mukaan aorttani oli ”räjähtänyt”, Huhta sanoo Länsiväylälle.

Huhta oli pakko leikata, mutta selviytymismahdollisuudet olivat lääkäreiden mukaan hyvin pienet. Kahdeksan tunnin leikkauksen jälkeen Huhta kuitenkin selvisi.

Vielä ei tiedetä, mikä repeämän aiheutti, mutta syyksi epäillään perinnöllistä aortan laajentumaa.

Huhta toimi MTV:n uutisankkurina vuosina 1993–2003.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Länsiväylä.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot