Mainos
Mainos

Lappia riepottelee ensi yönä märkä talvimyrsky – "luvassa tosi kökköä ajokeliä"

Lappia ja Pohjois-Pohjanmaata riepottelee ensi yönä kunnon talvimyrsky. Ilmatieteenlaitos on antanut myrskyvaroituksen Perämeren pohjoisosaan ja Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakuntiin.

Forecan päivystävä meteorologi Joanna Rinne kertoo, että myrskytuulet puhaltavat koko pohjoisen Fennoskandian yli, muun muassa Norjassa ja Pohjois-Ruotsissa on annettu myrskyvaroituksia. Suomen Lappiin on ennustettu tuulen mukana kunnon lumisateita.

– Matalapaineen keskus liikkuu tämän illan ja ensi yön aikana Ruotsin yli Suomen ylle. Voimakkaimmin tuuli tulee puhaltamaan Suomessa ensi yön aikana.

Rinteen mukaan esimerkiksi Perämerelle on luvattu myrskytuulia puolen yön jälkeen. Tuuli puhaltaa yli 21 m/s ja puuskissa jopa enemmän. Maa-alueilla tuuli on niin ikään voimakasta.

– Etenkin tuntureilla sen tuulen huomaa ja siellä tullaan mittaamaan myrskylukemia, ennustaa Joanna Rinne.

Myrskytuhot ovat ensi yönä mahdollisia.

– Suurimmat riskialueet ovat Perämeren rannikkoalue ja Lapissa suurten aukeiden ympäristöt ja tuntureiden laet.

Samalla taivaalta sataa alas lunta, räntää, vettä ja jopa jäistä tihkua.

– Sade alkaa jo jonkin verran tuulen edellä, jo iltapäivällä. Pohjois-Lappiin tulee ehkä 5-6 senttimetriä lunta, mutta Lapissa sää lauhtuu myrskyn aikana ja lumi tulee olemaan kaikkialla märkää, Rinne kertoo.

Rinteen mukaan suurimmassa osassa Lappia sää nousee plussan puolelle, joka yhdistettynä uuteen, märkään lumeen ja puuskittaiseen tuuleen tarkoittaa huonoa ajokeliä.

– Kaikki jäätyneet ja lumiset tien pinnat lauhtuvat. Yön aikana mahdollisesti sataa myös ihan vettä ja räntää. Kemi-Tornion alueella tulee aamulla olemaan sitten tosi kökkö ajokeli.

Huomisaamuun mennessä tuulet hiukan tyyntyvät pohjoisessa, mutta voimakasta tuulta on luvassa silti koko torstain ajan suureen osaan maata.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme