Mainos
Mainos

Lapset viihtyvät kouluissa aiempaa paremmin

Suomalaiskoululaiset viihtyvät koulussa nykyään paremmin kuin vielä neljä vuotta sitten. Laaja koululaistutkimus kertoo, että erityisesti ala-asteilla ilmapiiri on parantunut.

Lievä kiusaaminen on neljän vuoden takaisesta vähentynyt selkeästi, mutta vakavampi kiusaaminen näyttää jatkuvan lähes entiseen malliin. Asiasta kertoi torstaina Helsingissä Mannerheimin Lastensuojeluliiton seminaarissa terveyskasvatuksen professori Lasse Kannas Jyväskylän yliopistosta. Tiedot liittyvät laajempaan, kansainväliseen tutkimukseen, jossa vertaillaan 27 maan kouluoloja. Tutkimusta koordinoi Maailman terveysjärjestö WHO. Edellisen kerran koululaisten kokemuksia selvitettiin vuonna 1994, ja tuolloin suomalaiskoulujen tilanne osoittautui varsin synkäksi: maamme koulut sijoittuivat vertailumaiden joukossa häntäpäähän kouluviihtyvyydessä.

Tutkimus uusittiin viime keväänä, ja nyt kehitys näyttää menneen Suomessa parempaan suuntaan. Entistä useampi oppilas kokee, että koulussa on mukavaa, opettajat rohkaisevat mielipiteenilmaisuun ja toverit hyväksyvät heidät sellaisina kuin he ovat. Myös vanhemmat tulevat koululaisten kokemuksen mukaan aiempaa mieluummin käymään mm. vanhempainilloissa. -Myönteinen kehitys on ollut vielä selkeämpää ala-asteella kuin yläasteella, vertaa professori Kannas. 11-vuotiaista tytöistä yli 60 prosenttia kokee, että heidän koulunsa on mukava paikka; samanikäisistä pojista tätä mieltä on niin ikään yli puolet. Viisitoistavuotiaista tytöistä omaa kouluaan pitää mukavana 43 prosenttia, pojista enää 34 prosenttia. Viisitoistavuotiaat tytöt olivat samoissa lukemissa jo neljä vuotta sitten, samanikäisten poikien käsitys koulusta on sen sijaan hiukan parantunut.

Jossain määrin ristiriidassa yleisen myönteisen kehityksen kanssa ovat vastaukset, joita oppilaat antoivat kysymykseen "pidätkö koulunkäynnistä". Näiden vastausten perusteella 9.-luokkalaiset suhtautuvat koulunkäyntiin jopa aiempaa nuivemmin. Kannas arvelee, että tältä osin kyse saattaa olla jonkinlaisesta perinteestä.

Vakava kiusaaminen entisissä lukemissa

Tutkimus tuo lisätietoa myös kiusaamisesta. Toistuva kiusaaminen näyttää olevan miltei samoissa lukemissa kuin neljä vuotta sitten. 11-vuotiaista tytöistä viikottain kiusaamisen kohteeksi joutui keväällä 6 prosenttia, 13-vuotiaista 7 prosenttia ja 15-vuotiaista 3 prosenttia. Poikien osalta vastaavat luvut olivat 10 prosenttia, 7 prosenttia ja 4 prosenttia. Poikien keskuudessa vakava kiusaaminen on kuitenkin hienoisessa laskussa. Lievä kiusaaminen on selvästi vähentynyt neljän vuoden takaisesta ajasta, sillä niiden koululaisten joukko, joita ei kiusattu lainkaan, on kasvanut.
-Entiseen verrattuna tuhannet oppilaat säästyvät nyt kiusaamiselta, Kannas tiivistää.

Kansainvälinen vertailu tulossa keväällä

Professori Kannas arvioi kouluilmapiirin paranemisen olevan seurausta siitä, että koulun hyvinvoinnin kehittäminen on ylipäätään noussut yhteiskuntapolitiikan esityslistalle. Asioista on keskusteltu runsaasti julkisuudessa, ongelmia on pohdittu vakavasti kouluissa ja ehkä myös vanhemmat ovat heränneet huomaamaan olevansa koulun tärkeä sidosryhmä, Kannas luettelee. Vaikutusta on myös ollut kansalaisjärjestöjen tekemällä työllä, samoin koulua koskevilla tutkimuksilla. Ovatko Suomen koulut petranneet asemiaan myös kansainvälisessä vertailussa, sitä ei vielä tiedetä. Tätä tietoa eri maista on luvassa ensi keväänä. Suomessa tutkimukseen haastateltiin keväällä noin 5000:ta koululaista; mukana oli peruskoulun 5.-, 7.- ja 9.-luokkalaisia eri puolilta maata. Nyt julkistetut tulokset ovat osa laajempaa kokonaisuutta, jossa selvitetään ylipäätään lasten ja nuorten hyvinvointia ja terveystottumuksia.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme