Mainos

Lapsi löysi urheiluopistolta kasvuhormonia – pulloissa tekstiä venäjäksi

Päijät-Hämeen poliisi sai tänään tutkittavakseen kaksi kasvuhormoniampullia, jotka löydettiin Pajulahden urheiluopiston majoitushuoneistosta Nastolasta viime viikonvaihteessa.

Vuoden vanhan lapsen tekemästä löydöstä kertoi Ilta-Sanomat tänään. Lehden mukaan pulloissa on venäjänkielistä tekstiä.

Ampullit jatkavat Lahdesta matkaa poliisin rikosteknilliseen laboratorioon, kertoo rikoskomisario Martti Hirvonen Päijät-Hämeen poliisista STT:lle.

Hirvosen mukaan kyse ei välttämättä ole rikoksesta. Kasvuhormonin hallussapito on laillista, vaikka myynti, välittäminen ja maahantuonti on laitonta.

– Törmäämme usein hormoniampulleihin tehdessämme kotietsintöjä esimerkiksi autoihin, asuntoihin ja varastoihin, kertoo Hirvonen.

– Tuollaisesta paikasta niitä ei ole ennen löydetty.

Pajulahdessa majoittuu niin lomanviettäjiä, kuntoilijoita kuin huippu-urheilijoitakin.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot