Mainos
Mainos

Lapsiasiavaltuutetulle ennätysmäärä yhteydenottoja: Sosiaalityöntekijöillä ei ole aikaa kuunnella

Lapsiasiavaltuutettu sai viime vuonna ennätysmäärän yhteydenottoja, joissa kysyttiin ja kerrottiin kokemuksia lasten oikeuksista ja hyvinvoinnista.

Kaikkiaan yhteydenottoja oli noin 780, joista lähes 200 liittyi lastensuojeluun.

Paljon yhteydenottoja tuli myös perusopetuksesta ja toisen asteen koulutuksesta sekä lasten elatuksesta, huollosta ja tapaamisoikeuksista.

Lapsiasiavaltuutetun mukaan lastensuojelussa näkyy, että sosiaalityöntekijöillä ei ole riittävästi aikaa kuunnella ja tavata lasta sekä ymmärtää lapsen tarpeita.

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila kertoo tiedotteessa tavanneensa lapsia, jotka eivät ole vuoteen saaneet yhteyttä sosiaalityöntekijäänsä.

Koulujen osalta yhteydenotot koskivat erityisesti sisäilmaongelmia. Esille nousivat myös koulukiusaaminen, koulukyydit ja erityisen tuen palvelut.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot