Mainos

Lauantaina runsaita vesisateita, sunnuntaina enimmillään 10 astetta

Kevään ensimmäinen laaja vesisadealue kulkee Suomen yli lauantaina. Sunnuntai on poutainen ja lännessä aurinkoinen päivä.

Maan etelä- ja itäosassa sataa tänään ja ensi yönä paikoin vettä.

Lauantain aikana laaja sadealue kulkee etelästä kohti pohjoista.

– Sateet tulevat maan etelä- ja keskiosassa pääasiassa vetenä ja ovat runsaita. Pohjoiseen sadealue saapuu lauantai-iltana ja sade muuttuu vedestä lumeksi sunnuntain vastaisena yönä, sanoo MTV3:n meteorologi Miina Manninen.

Pohjoisen sateet painottuvat alueen etelä- ja itäosiin.

Sunnuntai on poutainen päivä. Maan länsiosissa paistaa päivällä aurinko, mutta pilvisyys lisääntyy iltaa kohti. Lämpötila kohoaa päivällä lähes koko maassa viiteen asteeseen.

– Kymmenen astetta on sunnuntaina mahdollinen maan länsiosan sisämaassa. Se olisi kevään tähän asti korkein lämpötila, toteaa Miina Manninen.

Maan etelä- ja keskiosassa lämpötila on viikonloppuna plussan puolella yötä päivää. Pohjoisessa on edelleen yöpakkasia.

Sateen ennustetta ja etenemistä voi seurata MTV3:n sääsivuston sadetutkasta. Sivustolla ovat lisäksi muun muassa paikkakuntakohtaiset ennusteet.

Katso viikonlopun alueelliset ennusteet:

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Katsomo-video ei ole saatavilla

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.