Mainos
Mainos

Lauha alkutalvi on pitänyt Etelä-Suomen hiihtokeskukset suljettuina – "Pakkashetket on saanut laskea tunneissa"

Etelä-Suomen lauha ja lumeton alkutalvi on lykännyt hiihtokeskusten aukaisua. Vuodenvaihteen sesongin menettäminen tekee suuren loven koko kauden tulokseen.

Siinä missä Pohjois-Suomen hiihtokeskusten laskukausi on ollut käynnissä jo kuukausia, on Etelä-Suomen 23 keskuksesta vain kuudessa saatu edes yksi rinne auki.

– Kyllä se kiireisenä on pitänyt. Pekka Poutaa on tarkkaan seurattu kahden tunnin välein. Tämä on ollut sillä tavalla poikkeuksellinen alkutalvi, että yleensä saadaan parin kolmen vuorokauden pakkasjakso johonkin kohtaa syksyä ja sillä saadaan tehtyä hyvä pohja. Tänä vuonna pakkaset on laskettu tunneissa, sipoolaisen Talma Skin toimitusjohtaja Esa Pihlajaniemi sanoo.

Kirkkonummen Peuramaalla tykittämään ei ole päästy koko talvena lainkaan. Viereinen lämmin meri on pitänyt lämpötilan plussan puolella.

Joulunajan sesonki jäikin käytännössä Etelä-Suomessa kokonaan ja osin Keski-Suomessakin hyödyntämättä.

– Tottakai sillä on taloudellisesti suuri vaikutus. Välipäivät olisivat olleet kahden viikon tärkeä sesonki. Se on nyt tältä vuodelta menetetty. Onhan tämä semmosta arpapeliä ja jännittävää puuhaa, mutta kun on pienestä asti siihen kasvanut ja tottunut, sitä jopa ehkä tarvitsee. Tämähän olisi liian yksitoikkosta muuten, Peuramaa Skin yrittäjä Janne Uotila naurahtaa.

Lumenpuute haittaa ammattilaisiakin

Talman auki olevalla perherinteellä laskutuntumaa pitivät tänään yllä myös maajoukkuetason lumilautailijat. Ennen kisamatkaa lyhyempikin rinne sai kelvata isojen mäkien miehille.

– Tämä taitaa olla ainoita Etelä-Suomen rinteitä. Onhan tää vähän erilaista laskemista kun vauhdit pysyy pieninä, mutta ainahan tämä on hauskaa hommaa, Peetu Piiroinen heittää.

– Varmaan etelässäkin on paljon harrastajia, jotka haluaisivat päästä mahdollisimman paljon laskemaan. Kaikilla ei ole kuitenkaan mahdollista lähteä pohjoiseen, joten on tämä vähän ikävä tilanne, Piiroinen ajattelee.

Seppo Räty: Näitäkään kisoja ei peruta

Myös Vantaalla lumenpuute on pitänyt niin talkoolaiset kuin kaupungin liikuntaväen kiireisinä. Hakunilan maastoissa pitäisi kisata reilun viikon päästä SM-hiihdot.

– Joulun aikana saatiin tykitettyä jonkin verran lunta varastoon ja niitä nyt levitetään tuonne maastoon. Tykitkin ovat heti valmiudessa jos ja kun viikonloppuna pakastaa, ratamestari Juha Savolainen kertoo.

Kerta ei ole ensimmäinen, kun Vantaalla lumitilanne näyttää heikolta ennen arvokisoja. Siitä huolimatta tai ehkä juuri sen takia kisojen järjestävän seuran piirissä ei olla huolissaan.

– 19. televisioidut kilpailut on täällä järjestetty ja yksiäkään ei ole jouduttu perumaan. Eikä jouduta näitäkään, järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Seppo Räty Vantaan Hiihtoseurasta lupaa.

Pelkästään SM-hiihtoja varten latupohjia ei kuitenkaan Vantaalla nyt kuumeisesti rakenneta. Kisojen jälkeen ladulle pääsevät kaikki kuntohiihtäjät. Rädyn mielestä lajinkin takia on tärkeää, että SM-kisat ylimääräisestä työstä huolimatta pääkaupunkiseudulla jatkossakin säilyvät.

– Kyllä se on erittäin tärkeää, että hiihtokin täällä säilyy. Ei me vielä luovuteta. Kyllä hiihdon harrastajia on. Hyvinä lumitalvina tälläkin paikalla on vähintään puoli miljoonaa kävijää ja kuntoilijaa, Räty sanoo.  

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme