Mainos
Mainos

Laura, 34, menetti kasvonsa ison koiran hyökkäyksessä – "Kiroilin ja karjuin, huuto oli ainoa keinoni"

Naapurin amstaff-rotuinen koira hyökkäsi vuosi sitten vihtiläisen Lauran kimppuun. Hyökkäystä on seurannut vaativa sarja leikkauksia, unettomia öitä ja pitkittynyt oikeudenkäynti. Nyt Laura haluaa puhua asiasta, jotta koiran hankkimista harkitsevat ihmiset miettisivät tarkkaan, ovatko valmiita kouluttamaan valitsemansa rodun.

Laura siemaisee kahvia, puhuu tapahtuneesta avoimesti ja hymyilee. Välillä hän hipaisee oikean posken päällä olevaa sidetaitosta, joka peittää viimeisimmän leikkauksen jälkiä. Ylähuuli kiristää, iho ei kestä pakkasta lainkaan.

Takana on viisi leikkausta, edessä vielä ainakin yksi. Laura menetti viime tammikuussa tapahtuneessa onnettomuudessa ylähuulensa ja nenän alaosan sieraimineen. Tuolloin naapurin amerikanstaffordshirenterrieri oli päässyt karkaamaan piha-aidan läpi ja käynyt kiinni Lauran koiriin ja lopulta Lauran kasvoihin.

Aktiivinen, 34-vuotias koiraharrastaja Laura haluaa puhua tapahtuneesta julkisuudessa, jotta ihmiset havahtuisivat ajattelemaan, minkälaisia koiria ovat valmiita ottamaan itselleen.

– Jos edes yksikin ihminen pysähtyisi miettimään: oletko valmis hallitsemaan koirasi, jos jotain tapahtuu? Mitä jos se karkaa, totteleeko se sinua?

Lauraan kiinni käynyt koira oli hankittu ongelmakoirana naapuriin noin vuosi takaperin. Se lopetettiin tapahtumien jälkeen.

"Huusin ja kiroilin"

Lauran belgianpaimenkoira malinois-rotuinen koira ja naapurin amstaffi eivät tulleet keskenään toimeen, joten niiden kanssa ei käyty samaan aikaan ulkoilemassa. Naapurin toiveesta oli sovittu yhteentörmäyksien varalta tekstiviestisysteemi, mikä tällä kertaa petti. 

Amstaffille tuli tappelu Lauran koiran kanssa ja se kävi kiinni myös Lauran yhdeksänkuukautiseen saksanseisojanpentuun. Laura kertoo, ettei hänelle jäänyt muuta mahdollisuutta kuin huutaa:

– Kiroilin, karjuin. Huuto on työkalu, koska olin yksin, eikä tuon rotuisen koiran tulisi koskaan kohdistaa aggressioitaan ihmiseen. Se toimi täysin ennalta-arvaamattomasti, Laura kertoo MTV Uutisten haastattelussa.

Paikalle tuli amstaffin omistajan miesystävä, jota Laura neuvoi samalla, kun koira oli kiinni hänen kasvoissaan.

– Yritin neuvoa häntä hapettamaan koiraa, jotta sen olisi ollut pakko avata leuat, mutta se ei onnistunut. Sitten pyysin vetämään sitä takajaloista, jolloin tiesin, että riski kasvojeni repeämiseen on. Mutta koira oli saatava irti. 

Ravistaminen kuuluu rodun saaliskäyttäytymiseen.

– Kun se otti kiinni ja ravisti, olin ihan varma, että se tappaa minut.

Laura kertoo, että tapahtuneesta on koitunut hänelle paljon unettomuutta ja uudenlaista pelkoa sosiaalisissa tilanteissa.

"Olen kuitenkin onnekas"

Lauran miesystävä tuli kotiin heti kuultuaan tapahtuneesta. Hän löysi pihalta Lauran kasvojen osia ja toimitti ne Töölön sairaalaan. Niitä ei kuitenkaan voitu enää käyttää hyväksi.

Lauraa on operoinut suomalainen huippukirurgi Patrik Lassus. Kun sairaalassa viettää pitkiä aikoja ja kasvot menevät osin uusiksi, on lääkäri suuressa roolissa. Laura puhuu myös siitä, kuinka oman identiteetin joutuu rakentamaan täysin uudelleen kasvojen muutoksen myötä.

– Kuitenkin yritän ajatella, että onneksi ei näköni mennyt, onneksi olen hengissä. Joillakin on syöpä. Olen kuitenkin onnekas.

Ihmiset myös tuijottavat. Lauran mielestä parhaita ovat sellaiset puolitutut, jotka spontaanisti tulevat kysymään, mitä hänelle on käynyt.

– Saan kertoa, että minulla on tähän syy, että en minä muuten näyttäisi tältä.

Kaikki energia treenaamiseen

Viime kevättalvella sairaalasta päästyään Laura keskittyi heti valmistautumaan koiransa kanssa suojelun MM-kilpailuihin. Hän käytti kaiken energiansa koiriinsa; asiaan, josta hän kuvitteli saavansa valtavasti voimia.

– Siirsin kuitenkin ehkä sitä pahaa oloa koiraan, koirat lukevat ja aistivat ihmistä. Luulin, että se nauttii treenaamisesta, mutta kun oma vointi ei ollutkaan niin hyvä, niin ei koirakaan nauttinut. 

Kilpailuiden jälkeen Laura ymmärsi, että on otettava aikaa toipumiselle.

"Ei mitään amstaffeja vastaan"

Laura sai ensimmäisen oman koiransa kymmenvuotiaana. Siitä lähtien hänellä on ollut koiria ja hän pitää erityisesti niiden kanssa harrastamisesta ja niiden kouluttamisesta.

– Amstaffeja vastaan minulla ei ole mitään, tunnen paljon niitä ja olen joskus itsekin harkinnut sellaisen ottamista. Nehän ovat perheen kanssa sosiaalisia ja sellaisia kainaloisia. Mutta omistajien pitäisi olla tietoisia ja valveutuneita ja täytyy tietää, mitä sellainen koira voi saada aikaan.

Varsinaista koirapelkoa hänelle ei tapahtuman jälkeen jäänyt, mutta kuitenkin irtokoirien tapaamista hän jännittää.

– Ihminen on koiralle johtaja, ja en ole omalle koiralleni enää niin hyvä auktoriteetti, jos minua alkaa ahdistaa. Sillä tavalla meidän suhteemme on heikentynyt.

Amstaffin omistajapariskunnalle vaaditaan rangaistusta sekä eläimen vartioimatta jättämisestä että vammantuottamuksesta. Asiaa käsitellään Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa kesäkuussa.  

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme