Mainos
Mainos

Laura Gustafsson: Huorasatu

(Into)

Kun mies on yrittänyt raiskata maksullisen naisen, mies tapetaan, paloitellaan ja vedetään vessanpöntöstä alas. Asia on tällä erää järjestyksessä. Toisaalta kirjan päähenkilönaiset ymmärtävät, että yhden, kahden tai kolmen miehen kuolema ei ratkaise asioita, koska kaiken paskan takana on itse Patriarkaatti - ja miten sen nyt sitten tappaisi.

Mutta kyllä se Patriarkaattikin löytyy etsimisen ja selityksien jälkeen. Kirja opastaa lukijaa ja kertoo, että Patriarkaatti syntyi, kun miehet keksivät sanoa, että naisten on nyt vain toteltava heitä.

Varmemman vakuudeksi miehet keksivät jumalan, sitten toisen ja kolmannen ja niin edes päin vakuuttamaan tätä samaa. Ja kun jumala meni pois muodista, tulikin jo moderni tietotekniikka, joka levitti Patriarkaatin kaikkialle eräänlaiseksi käyttöjärjestelmäksi. Mutta ei hätää, tässä sadussa Patriarkaatti todella löytyy - Patriarkaatin kokoushuoneen lasiseen oveen on muuten kirjoitettu "Täällä päätetään kaikesta".

Huorasatu kertoo Patriarkaatista, siitä kuinka miehet määräävät oikeasti kaikesta. Kamalinta kirjan mukaan on, että osa naisistakin hyväksyy Patriarkaatin tavoitteet. Huorasatu-romaanissa asiat käännetään kuitenkin ylösalaisin ja sadunomaisin tai tietokonepelinomaisin kyvyin kirjan päähenkilönaiset lopulta näyttävät sikaileville, riistäville, alistaville ja muuten vain kusipäisille miehille, missä kaappi seisoo. Naiset voittavat tämän erän tällä kertaa.

Esikoisromaaniksi Huorasatu on todella villi yritys kuvailla maailman ongelmia, ja erityisesti naiskauppaan ja naisten riistoon liittyviä ongelmia. Välillä kerronta toimii hyvin, välillä mennään niin vauhdikkaasti yli kaiken järjellisen, että on vaikea pysyä kyydissä mukana. Kun kaikkia naiskauppaan kuuluvia yksityiskohtia kuvaillaan kuin mitä tahansa tavallista asiaa, kuvailut muuttuvat jo lähtökohtaisesti absurdeiksi - mutta samalla, voiko tätä nyt sanoa, humoristisiksi.

Ehkä tätä kirjaa voi sanoa klassisesti nuoren vihaisen mie… siis naisen kirjoittamaksi. Kaikki luetellut epäkohdat ovat toki tosia, mutta kirjan luettuaan saa sellaisen kuvan, että oikeastaan kaikki miehet ovat täysiä sikoja. Gustafsson onkin parhaimmillaan kuvatessaan juuri sikamiehiä, mutta selvästi heikoimmillaan kirjoittaessaan miehistä, joista kirjan päähenkilöt oikeasti pitävät. Mutta toisaalta, kirjan naisetkin ovat joko ihmevoimaa omaavia jumalhahmoja tai sitten supertaviksia, jotka antavat toisten - siis miesten - töniä itseään jätemyllyyn. Ei kai tämä tilanne nyt oikeasti näin huono ole? Mutta ehkä asiat pitää vain paisuttaa satakertaisiin sfääreihin, jotta epäkohdat näkee paremmin - ja tässä kirjassa ne näkyvät todella hyvin.

Palataan vielä tämän kritiikin alkuun. Vessanpöntöstä paloina alas vedetty mies on jostain niin kovin tuttu - nimi on Julian. Nyt Juliania ei enää ole. Mutta muistakaa, että tämäkin oli vain satua, huorasatua.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme