Mainos
Mainos

Legendaarisen Liekki-sonnin naapurissa etsitään nyt vasikkakarkureita – sähköaitakaan ei pidätellyt säikähtäneitä

Nummelan tilan isäntä sai maanantai-iltana yllättävän puhelinsoiton kesken rehunteon – kymmenen tilan vasikkaa on karannut laitumeltaan Hausjärvellä. Vain puolen kilometrin päässä sijaitsee tila, josta kuuluisa Liekki-sonni karkasi 20 vuotta sitten.

Karanneita vasikoita on etsitty ja haettu katoamisen jälkeen tilanväen ja kylänmiesten voimin. Myös Hausjärven Facebook-ryhmä on valjastettu käyttöön, jota kautta onkin saatu hyviä jälkihavaintoja.

– Ensimmäisenä yönä etsinnöissä löytyi neljä vasikkaa, ja yksi palasi itse ruokintapaikalle. Loput kuusi on edelleen karkumatkalla, kertoo tilan isäntä Mikko Heikkinen.

Tuoreimmat havainnot ovat toissayöltä reilun kahden kilometrin päästä tilasta.

Peura tai hirvi säikäyttänyt?

Vasikoiden pakomatkan syy on vielä epäselvä. Heikkinen epäilee, että ne olisivat säikähtäneet peuraa tai hirveä. Alueella on liikkunut myös ilveksiä.

– Ei sen tarvitse välttämättä olla mikään suurpeto. Pelästyminen voi olla tuollaisella pienellä vasikalla sellainen, mitä ihminen ei tajua.

Sen verran kovin vasikat ovat kuitenkin säikähtäneet, että ne ovat rynnänneet laidunta kiertävän sähkölanka-aidan läpi. Heikkisen mukaan se ei kuitenkaan pidättele isommin pelästynyttä eläintä.

Oudolta tuntuva oli myös vuonna 1997 MTV Uutisten loppukevennyksestä kuuluisaksi tulleen Liekki-sonnin reaktio, kun se säikähti laitumellaan muita, vieraita lehmiä ja karkasi läheiseen metsään. Liekin pakomatka päättyi viimein nukutusnuoleen ja kauhakuormakyytiin takaisin kotipellolle.

Heikkinen toivoo, että jostain tulisi varma havainto vasikoista, ja ne saataisiin takaisin kotiin. Hän kiittää tähän mennessä apuaan tarjonneita ihmisiä.

– Ensimmäisenäkin yönä oli kahteen, liki kolmeen asti ihmisiä auttamassa, ja kiitos kuuluu kyllä kaikille. Ollaan positiivisesti yllättyneitä, ja ehdottomasti otetaan vihjeitä edelleen vastaan!

Vasikoiden karkumatkasta kertoi ensin Aamuposti.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme