Mainos
Mainos

Lehtien varhaisjakelu kärsii työvoimapulasta

Sanomalehtien varhaisjakelussa on ollut monella paikkakunnalla ongelmia tänä kesänä. Pulmien taustalla on nousukauden aiheuttama työvoimapula. Jakajien vaihtuvuus on lisääntynyt niin paljon, että varhaisjakelua luonnehditaan jo pätkätyöläisten ammatiksi.

Kesä on sanomalehtien jakelulle vaikeaa aikaa ilman työvoimapulaakin. Lyhytaikaisia osoitteenmuutoksia on paljon, sillä lukijat haluavat lehtensä lomaosoitteisiin. Piirinsä tuntevat jakajat ovat kuitenkin kesälomilla ja jakelusta vastaavat lomasijaiset.

Nousukauden ja työvoimapulan aiheuttamat ongelmat tunnetaan alan piirissä hyvin, vaikka ne eivät välttämättä vielä näykään jakeluyhtiöiden valitustilastoissa. Suomalainen kun manailee jakeluhäiriöitä mieluummin tuttavilleen kuin jakelusta vastaaville. Valitus jää toisinaan tekemättä siksikin, että jakeluyhtiöiden puhelinlinjat tuuttaavat aamun kiireisinä hetkinä varattua tai jonotusääntä. Tilaajat eivät aina edes tiedä, että jakeluyhtiön pitäisi toimittaa lehti varhaisjakelualueella perille 6.30:een mennessä.

Varhaisjakelu on lehdille elinehto

Johtaja Pentti Kurunmäki Sanomalehtien liitosta korostaa, että varhaisjakelu on Suomessa sanomalehdille niin tärkeä asia, että se on kirjattu liiton strategioihin yhdeksi painopisteeksi.
-Varhaisjakelu on elinehto päivälehdille. Irtonumeromyynti on meillä toissijainen kanava iltapäivälehtiä lukuunottamatta. 80 prosenttia sanomalehtien volyymista on varhaiskannossa, Kurunmäki muistuttaa.

Lehtien varhaisjakelun hoitaa noin 7000 jakajaa. He ovat lehtien omistamien jakeluyritysten tai postin palveluksessa. Kukin jakeluyhtiö hoitaa omalla alueellaan kaiken varhaisjakelun. Myös Sanomalehtien liittoon on lehtien ja jakeluyhtiöiden kautta tullut tietoa työvoimapulasta. Kurunmäen mukaan lehdet ja jakeluyritykset päättivätkin jo keväällä tehostaa työntekijöiden hankintaa ja koulutusta.
-Kevään aikana jakeluyritykset nostivat rekrytointipolitiikan alan yhteiseksi kysymykseksi. Työhön opastamiseen pyritään kiinnittämään erityistä huomiota. Se kertoo siitä, että alalla on vaihtuvuutta enemmän kuin takavuosina.

Lehdet ja jakeluyhtiöt ovat ryhtyneet laatimaan uusia ohjeita jakajien työhön perehdyttämistä varten. Ohjeistus on kuitenkin pitkäjänteistä työtä, jonka tulokset näkyvät vasta myöhemmin.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme