Mainos
Mainos

Leif GW Persson: Matkan pää

Mikä voisikaan olla parempaa kesälukemista kuin hyvä dekkari! Juoni, joka pitää otteessaan ja jossa on paljon yllättäviäkin käänteitä, mutta joka on kuitenkin kirjoitettu niin, että kirjan voi laskea rantakalliolle, nurmikolle tai sohvan reunalle huoletta. Juonesta saa taas kiinni, on lukutauko sitten muutaman tunnin tai päivän mittainen.

Leif GW Perssonin Matkan pää on juuri tällainen kesäkirja. En ole lukenut aiemmin hänen teoksiaan, mutta olen kuullut niitä kehuttavan. Rehellisyyden nimissä on mainittava, että ensimmäiset viitisenkymmentä sivua tuntuivat raskailta. Lukeminen oli tahmeaa - juoni ei oikein edennyt, kun samat tapahtumat kerrottiin hieman eri sanoin (välillä jopa toistettiin sanasta sanaan), ja henkilöt jäivät etäisiksi. Yhtäkkiä kirja kuitenkin imaisi mukaansa, enkä olisi malttanut laskea sitä käsistäni ollenkaan.

Kirjan alussa eläkkeelle jäänyt keskusrikospoliisin päällikkö Lars Martin Johansson saa sairauskohtauksen, aivoveritulpan. Sairaalassa maatessaan hän saa eteensä selvittämättömän ja jo vanhentuneen murhan, jota hän alkaa ratkoa. Johansson on ulkoisesti enää varjo verrattuna työuransa huippuvuosiin, eivätkä ajatuksetkaan ihan saumattomasti rullaa. Hänellä on kuitenkin yhä "taito nähdä nurkan taakse". Lukija ratkoo murhamysteeriä yhdessä päähenkilön kanssa, mutta kaikkia oivalluksiaan Johansson ei lukijalle paljasta kuin vasta kirjan lopussa. Jo alusta asti on selvää, että tämä murha on hänen viimeinen juttunsa. Murhan ratkaiseminen onkin melkoinen työvoitto mieheltä, jonka ajatus pätkii, joka kärsii kovista kivuista ja jonka liikkuminen on pitkälti muiden avun varassa.

Ratkaisematon rikos, pikkutytön murha, on juttuna sen verran riipaiseva, että lukija haluaa Johanssonin onnistuvan ja pedofiilin löytyvän. Jo alusta asti lukijaa (ja Johanssonia) harmittaa se, että rikollinen jää ilman rankaisua, sillä murha on juuri vanhentunut uuden lain myötä. Johanssonilla on kuitenkin keinonsa nähdä oikeuden tapahtuvan. Nerokas kirja monella tapaa, loppuratkaisua myöten.

Kirjassa on murhamysteerin lisäksi voimakkaasti läsnä työuransa parhaat päivät nähneen ihmisen mietteet. Kyse ei ole siis vain rikoksen ratkaisemisesta ja poliisityön kuvaamisesta, vaan oman kuolevaisuutensa ja vajavaisuutensa kanssa taistelevan ihmisen mietteet kuuluvat kirjan jokaisella sivulla. Lukija alkaa pohtia, millaista olisi kirjaimellisesti herätä vanhana, sairaana ja heikkona, kun on tottunut johtamaan joukkoja ja olemaan alansa parhaita.

Kirjan päähenkilö Johansson on tosin siitä onnellisessa asemassa, että eläköitymisestään ja sairastumisestaan huolimatta häntä yhä kunnioitetaan ja kuunnellaan poliisipiireissä. Hänen kontaktinsa työpaikalle ovat yhä vireitä, joten hän saa monenlaista apua murhan ratkaisemisessa. Lisäksi hän saa vaimonsa lisäksi apua jopa kahdelta avustajalta kotonaan. Kirja olisi kaivannut jonkinlaista pientä säröä alun sairauskohtauksen jälkeenkin - nyt tuntui, että Johansson sai avaimet rikoksen ratkaisuun hieman liian helposti ollakseen eläkkeelle jäänyt ja vuoteen omaksi joutunut vanha päällikkö.

Vaikka Johansson jäi aavistuksen etäiseksi hahmoksi ja esimerkiksi hänen leväperäinen suhtautuminen sairastumiseen jäi ihmetyttämään, herättää Matkan pää kiinnostuksen Perssonin muuhun tuotantoon. Johanssoniin haluaa tutustua paremmin, eikä haittaa, vaikka ensimmäiseksi lukisikin kirjan hänen viimeisestä jutustaan.

Kommentoija työskentelee MTV3 uutisten multimediatoimituksessa. Kiireisen työn parhaana vastapainona hän pitää hyvää kirjaa ja lämmintä peittoa. Tosin lukeminen on nykyään hieman kausittaista - lomalla saattaa mennä kirja päivässä, työkiireiden keskellä lukeminen saattaa unohtua viikoiksi. Onneksi kirjat odottavat uskollisesti eivätkä koskaan mene vanhoiksi!

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme