Mainos
Mainos

Lentokapteeni kuoli turmassa Kittilässä: Yksityiskoneen ovesta sinkoutui kappaleita yli 10 metrin päähän – "Jotain erikoista tapahtunut"

Torstaina Kittilän lentokentällä tapahtuneessa onnettomuudessa kuoli 50-vuotias saksalainen lentokapteeni.

20-paikkaista Gulfstream G 150 -liikelentokonetta oltiin valmistelemassa lähtöä varten, kun onnettomuus tapahtui.

Kone on rekisteröity Itävaltaan, mutta sen oli tarkoitus lennättää Lapissa lomailemassa olleita venäläisturisteja takaisin kotimaahansa.

Toistaiseksi ei vielä tiedetä, mikä aiheutti kapteenin hengen vaatineen onnettomuuden. Onnettomuustutkintakeskus ja poliisi jatkavat tänään tutkintaa kentällä.

Onnettomuustutkintakeskuksen viestintäpäällikkö Sakari Lauriala kertoo, että onnettomuushetkellä koneessa oli kapteenin lisäksi koneen lentoperämies ja lentoemäntä. Lauriala kertoo, että lentokoneen ovi aukeaa ylhäältä alaspäin ja siinä on myös portaat.

Lauriala sanoo, että kapteeni on ollut lähtövalmistelujen yhteydessä todennäköisesti menossa sisään koneeseen, jolloin oven avaamiseen yhteydessä on tapahtunut jotain erikoisempaa. Hänen mukaansa ovi on voimallisesti pamahtanut auki.

– Jotain erikoista siinä on tapahtunut, sillä ovesta on sinkoutunut irtotavaraa yli kymmenen metrin päähän. Hyvin voimallisesti on jotain tapahtunut.

Osa sinkoutuneista osista on ollut peräisin koneen ovesta, mutta joukossa oli myös muutakin tavaraa ja osaa.

– Todennäköisesti ovi on jäänyt turman jälkeen repsottamaan auki.

Onnettomuustutkintakeskuksen yhtenä tarkoituksena on selvittää, oliko koneessa tai sen ovessa tekninen vika.

– Samalla tutkimme, millaista miehistön koulutus ja ohjeistus on ollut oven käytön suhteen.

Koneen kapteeni kuoli onnettomuuspaikalle elvytysyrityksistä huolimatta.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme