Mainos
Mainos

Lentolakko viedään työtuomioistuimeen

Lennonjohtajien lakko sekoitti aamulla varsinkin kotimaan lentoliikenteen, sillä lennot myöhästyivät ja muutamia vuoroja jouduttiin perumaan kokonaan. Normaaliin aikatauluun päästiin iltapäivän aikana.

Ilmailulaitosta edustava Liikelaitosten työnantajayhdistys piti lakkoa laittomana ja vei sen jo tänään työtuomioistuimeen. Ilmailulaitoksen mukaan työnantajapuoli ei ole rikkonut virkaehtosopimusta kuten Lennonjohtajien yhdistys väittää.
-Työnseisauksen syyksi ilmoitetut asiat kuuluvat työnantajan päätettäviin työnjohdollisiin asioihin, Ilmailulaitos painotti.

Suomen lennonjohtajien yhdistyksen mukaan aamun kolmen tunnin työnseisaus oli vastalause ennen muuta sille, että Ilmailulaitos nimitti Rovaniemen lentokentälle lennonjohtajan virkaan talon ulkopuolelta tuleen sotilaslennonjohtajan. Yhdistyksen puheenjohtaja Sakari Jämsä pitää menettelyä Ilmailulaitoksen henkilöstöpoliittisen ohjelman ja siten myös alan virkaehtosopimuksen vastaisena. Hänen mukaansa avautuviin virkoihin pitää ensisijaisesti palkata väkeä talon sisältä.
-Jos paremmille paikoille palkataan väkeä talon ulkopuolelta, lennonjohtajien urakierto tyrehtyy kokonaan, Jämsä perusteli.

Hän toivoi Ilmailulaitoksen pitävän tapauksen mielessä, kun se ensi vuonna täyttää avautuvia virkoja. Jämsä syytti Ilmailulaitosta myös useista yhteistoimintamenettelyn rikkeistä.

Työnantajasta erikoinen veto

Johtaja Erkki Pitkänen Ilmailulaitoksesta korosti, että henkilöstöpoliittinen ohjelma on muotoilultaan pyöreä eikä se mitenkään voi olla osa virkaehtosopimusta. Hän piti työnseisausta erikoisena vetona siitäkin syystä, että kiistelty Rovaniemen nimitys tapahtui jo huhtikuussa.

Lennonjohtajien yhdistys ja Ilmailulaitos ovat viime viikkoina selvitelleet välejään myös valtakunnansovittelija Jorma Reinin johdolla. Pitkäsen mukaan lakko oli lennonjohtajien kolmas uhkaus kolmen viikon sisällä. Kahta edellistä ei pantu toimeen.

Muutamia lentoja peruuntui

Lennonjohtajien työnseisaus aiheutti muutamien lentojen peruuntumisen Helsinki-Vantaan lentoasemalla tänä aamuna. Lisäksi muut lennot myöhästelivät kautta linjan 15-30 minuuttia. Kolmen tunnin työnseisaus kesti kello kuudesta yhdeksään. Normaaleihin aikatauluihin päästiin iltapäivään mennessä.

Kotimaanlennoista peruttiin mm. Tampereelle, Poriin, Turkuun ja Joensuuhun suuntautuvat lennot. Ulkomaanliikenteessä jäi lentämättä edestakainen lento Hampuriin. Myös Helsinkiin suuntautuviin kotimaanlentoihin tuli muutoksia.

Useilla maakuntien lentokentillä koneet odottelivat työnseisauksen päättymistä ja lähtivät kohti Helsinkiä kello yhdeksän jälkeen. Porin, Joensuun, Kruunupyyn, Lappeenrannan, Maarianhaminan ja Ivalon lentoasemat olivat kokonaan kiinni työseisauksen ajan. Muilla lentoasemilla liikennettä hoidettiin esimiesvoimin.

Aamukuuden ja yhdeksän välillä Helsinki-Vantaalta lähtee ja saapuu normaalisti yli 50 konetta.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme