Mainos
Mainos

Lentoliikenne jatkunut rajoitetusti

Lennonjohtajien lakon kolmantena päivänä lentoliikenne on jatkunut eiliseen tapaan. Ulkomaan liikenteestä lennetään yhdeksän kymmenestä ja kotimaan lennoista vain noin joka kymmenes.
Kotimaan lentoasemista Vaasa on valmis aloittamaan Ruotsiin suuntautuvat lennot. Lentoyhtiöt ilmoittavat sittemmin lentojen aloittamisen ajankohdasta.

Kotimaassa lennetään ainoastaan Rovaniemelle ja Ouluun. Myöhemmin tänään on mahdollista myös lentää Kittilään ja Ivalon, jonne suunniteltuja lentoja valmistellaan parhaillaan. Ilmailulaitoksen puolesta on mahdollista käynnistää liikenne päiväsaikaan avoimena olevalle Kuopion lentoasemalle, mikäli lentoyhtiöiden kapasiteetti riittää.

Lähipäivien lentoliikenteen arvioidaan jatkuvan tähänastiseen tapaan. Supistuksia on odotettavissa lauantaina ja sunnuntaina lennonjohtajien vuorojärjestelyjen ja lepotaukojen vuoksi.

Oulun lentoasema on lauantaina suljettu

Oulun lentoasema on ensi lauantaina suljettu. Ouluun suuntautuvia ja sieltä lähteviä vuoroja ei tuolloin lennetä lennonjohtajien vuorotteluaikojen ja lepotaukojen vuoksi. Myös viikonvaihteen Rovaniemen lennoissa sekä sunnuntain Oulun lennoissa on rajoituksia.

Ensimmäinen lento Vaasasta Tukholmaan lennetään huomenna varhain aamulla. Lentoliikenne palautuu lakonaikaiseen normaaliin aikatauluunsa maanantaina.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme