Mainos
Mainos

Leudosta talvesta seonnut sinisorsa ryhtyi pesimään Espoossa

Lämmin sää, lämmitetty öljysäiliö ja betoniaidan tarjoama tuulensuoja ovat sekoittaneet sinisorsanaaraan pään Espoossa. Vuodenajoista seonnut lintu oli pyöräyttänyt perjantaihin mennessä yhdeksän munaa pesäänsä Suomenojalla.

Sinisorsa munii munan päivässä. Näin naaras on ollut lisääntymispuuhissa jo talvipäiväseisauksen aikoihin.

Birdlifelle havainnoista kertoi Suomenojalla voimalaitoksella työskentelevä Mika Virtanen. Virtanen havaitsi pesän, kun hän oli astumaisillaan sen päälle ja naaras ponnahti hänen jaloistaan taivaalle.

Sinisorsa pesii Etelä-Suomessa tavallisesti huhtikuussa. Lähipäiviksi ennustettu pakkanen tuhonneekin aikaisen linnun pesintäpuuhat.

Sinisorsalla ei ole aiemmin havaittu talvipesintöjä. Talvista pesintää on aiemmin kirjattu esimerkiksi mustarastaalta, viherpeipolta, huuhkajalta sekä lehto- ja helmipöllöltä.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme