Mainos
Mainos

Levin maailmancupin peruuntuminen puhuttaa

Kansainvälinen hiihtoliitto FIS punnitsee parhaillaan vaihtoehtoja Levin maailmancupin pujottelukisojen korvaamiseksi.

Levin ensi viikonlopun pujottelukisat jouduttiin torstaina perumaan lumipulan vuoksi. Levin maailmancupin järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Jouni Palosaari kertoo, että hän on ottanut vastaan lukuisia myötätunnon osoituksia.

– Talviurheilun parissa toimivat tahot ovat yhtä suurta perhettä. Myötätunto on ollut käsin kosketeltavaa. Kisojen peruuntuminen ei ole pelkästään Levin asia, vaan koko Suomen ja Suomen talvimatkailun asia. Se on siten yhteinen asia, Palosaari kertoo Radio Novan haastattelussa.

Palosaaren mukaan maailmancupin osakilpailun järjestämiseen uskottiin viimeiseen asti.

– Oli todettava, että aika loppuu kesken. On raskasta ottaa kintaat kädestä ja pohtia, miten tästä nyt eteenpäin, Palosaari pohtii.

Kisabudjetti oli 1,2 miljoonaa euroa. Kerrannaisvaikutukset majoitusten, ravintoloiden, ohjelmapalveluiden ja logistiikan kautta ovat kutienkin kisabudjetin päälle vielä useita miljoonia. Viikonlopun tulonmenetyksen vaikutukset ovat todella suuret.

Edellisen kerran Levin maailmancup peruttiin vuonna 2007.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme