Mainos
Mainos

Liekit korvensivat sikoja – eläinkuljetus syttyi palamaan Humppilassa

Eläimiä kuljettaneessa ajoneuvoyhdistelmässä syttyi torstaina iltapäivällä tulipalo Humppilassa Kanta-Hämeessä. Kyydissä oli yhteensä 60 teurastamolle matkalla ollutta sikaa.

Auto oli pysähtyneenä levikkeelle, ja sikoja oltiin siirtämässä yhdistelmän etuosasta takaosaan, kun kuljettaja havaitsi, että etuosassa oli syttynyt palo.

Päivystävän palomestarin mukaan osa sioista kuoli ja osa jouduttiin lopettamaan. Tarkempi tapahtumapaikka sijaitsee lähellä valtatie 2:n ja valtatie 9:n risteystä.

Palomestari Marko Ahola ei osannut arvioida, montako sikaa kuoli palossa. Osa sioista jouduttiin hätäteurastamaan paikalla niiden hengitettyä savua tai palovammojen takia.

Ahola kertoo, että monesti vaikka eläimet saataisiin pelastettua palosta, ne joudutaan lopettamaan esimerkiksi kovan stressin takia.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme