Mainos
Mainos

Liikehuoneistossa alkanut tulipalo levitti savua asuntoihin – kerrostalo evakuoitiin

Porissa Isolinnankadulla evakuoitiin 7-kerroksinen kerrostalo katutason liikehuoneistosta leviävän savun takia, kertoo pelastuslaitos.

Pelastuslaitoksen mukaan liiketilassa oli syttynyt tulipalo, joka levitti savua ilmanvaihtokanavan kautta asuntoihin.

Palo ei päässyt leviämään liikehuoneistosta. Päivystävän palomestarin Ari Uimosen arvion mukaan palo sai alkunsa liikehuoneistossa sijaitsevasta suuresta tulostimesta.

Uimosen mukaan liiketila oli kuitenkin ollut sen verran tiivis, että palo oli hiipunut ja alkanut levittää savua yläpuolella sijaitseviin asuntoihin.

Uimonen arvioi, että evakuoituja asukkaita oli noin 15. Asukkaat evakuoitiin kerrostalon viereisen nuorisotalon tiloihin. Osa asukkaista on jo palannut koteihinsa, mutta osa viettää tämän yön sijaismajoituksessa savuhaittojen takia, palomestari kertoo.

Kukaan ei loukkaantunut palossa.

Hälytys palosta tuli noin puoli yhdeltätoista eilen illalla.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme