Mainos
Mainos

Liikenneturva testaa ikäkuskien ajotaitoa

Liikenneturva kehittelee vanhemmalle autoilijapolvelle mahdollisuutta ajokyvyn arviointiin. Ikäkuskin ajosyyniä kokeillaan ensimmäisen kerran viikonvaihteessa Lahdessa järjestettävillä Hyvä ikä -messuilla. Ideana on tarjota iäkkäälle autoilijalle mahdollisuus testauttaa oma ajotaitonsa ilman pelkoa ajokortin menettämisestä.

Ajokortti on nyt 260000:lla yli 65-vuotiaalla, ja määrä kasvaa nopeasti.
-Asiantuntijat ja vanhenevat kuljettajat itse ovat vuosien mittaan tuoneet esiin tarpeen saada tilannekatsaus ajotaitoon muutoinkin kuin pakollisissa lääkärintarkastuksissa, toteaa koulutussuunnittelija Aulikki Schrey.

Ensimmäiseen ikäkuskin ajosyyniin on valmisteltu 22 kilometrin reitti, jonka lasketaan vievän runsaat puoli tuntia. Ajo tehdään Liikenneturvan opettajan kanssa ja siihen valmennetaan etukäteen. Ajon jälkeen kuljettaja saa itselleen räätälöidyt neuvot.

Syyni kiinnosti

Liikenneturvan väki yllättyi siitä, miten suurta innostusta ensimmäistä ikäkuskin ajosyyniä kohtaan on osoitettu. Lahteen varatut parikymmentä ilmaista ajoaikaa menivät kaupaksi yhdellä lehti-ilmoituksella. Ikäkuskin ajosyynistä olivat kiinnostuneet niin mies- kuin naisautoilijatkin. Valtaosa heistä oli 60-80-vuotiaita, vanhimmat yli 80:n. Myös pari alle 60-vuotiasta koki itsensä ikäautoilijaksi ja halusi testauttaa taitonsa.
Lahdessa saatujen kokemusten pohjalta ikäkuskin ajosyyniä kehitetään laajempaan käyttöön. (STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme