Mainos
Mainos

Liikenteessä kuoli lähes 70 alkuvuonna

Liikenneonnettomuuksissa on kuollut alkuvuoden aikana 69 ihmistä, kertoo Vakuutusyhtiöiden liikenneturvallisuustoimikunta.

Ennakkotietojen mukaan moottoriajoneuvo-onnettomuuksissa kuoli 62 ihmistä.  
Jalankulkijoita menehtyi neljä ja pyöräilijöitä kolme. Viime vuonna vastaavaan aikaan kuolleita oli 80.  

Huhtikuun loppuun mennessä sattui yhteensä 63 liikenneonnettomuutta, joissa kuoli ihmisiä.  

Kevyen liikenteen onnettomuuksia sattui alkuvuonna vähiten viiteen vuoteen. Kevyen liikenteen onnettomuuksien osuus kaikista kuolinonnettomuuksista oli vain 11 prosenttia.  

Vuoden ensimmäinen kolmannes oli synkin Pohjois-Savon alueella, jossa onnettomuudet vaativat 12 ihmisen hengen.  

Helsingissä sekä Satakunnan alueella tieliikenteessä ei ollut menehtynyt tänä vuonna yhtäkään henkeä huhtikuun loppuun mennessä.  

Moottoriliikenteessä sattui eniten törmäyksiä, joita oli yli kaksinkertainen määrä suistumisonnettomuuksiin nähden.  

Onnettomuudet painottuivat kanta- ja valtateille hieman viime vuotta enemmän. Korkeat ajonopeudet pahentavat onnettomuuksien seurauksia suuremmilla teillä.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme