Mainos
Mainos

Liiton kanta: Poliisien sivutöitä on rajattu liian tiukasti

Suomen Poliisijärjestöjen liiton mukaan poliisien mahdollisuuksia tehdä sivutöitä on rajattu liian tiukasti.

Helsingin Sanomat kertoo, että osa poliiseista tekee lainvalvojalle kyseenalaisia sivutöitä.

Korkein hallinto-oikeus ja oikeusasiamies ovat kieltäneet poliiseilta toimimisen esimerkiksi ravintolan vahtimestareina, taksinkuljettajina sekä perintäalalla.

Poliisijärjestöjen liiton puheenjohtajan Yrjö Suhosen näkemyksen mukaan poliisi voi toimia kuorma-auton kuljettajana, mutta portsarina tai taksikuskina ei.

– Jos poliisi ajaa puurekalla, niin siinä on aika vaikea joutua minkäänlaiseen intressiristiriitaan oman perusammatin kanssa, Suhonen sanoo.

Nettipoliisi Marko Forss kommentoi Twitterissä poliisien sivutöitä.

"Itselläni pimeä menneisyys tv-maksutarkastajana, jota ei katsottu ongelmaksi, vaikka roolien sekoittumisen vaaraa oli."

"Itse tein juuri sivutoimi-ilmoituksen tulevasta somerikoksista kertovasta kirjasta. Miten ja millä tavoin mä saan markkinoida kirjaani?"

Linkki Forssin kommentteihin Twitterissä.

Helsingin Sanomien mukaan poliisihallitus aikoo antaa poliisien sivutöistä uuden ohjeistuksen.

Poliisijärjestöjen liiton puheenjohtaja Yrjö Suhonen sanoo, ettei listassa kuitenkaan voi luetella kiellettyjä töitä yksityiskohtaisesti.

Suhosen mukaan poliisit tekevät sivutöitä, koska palkka yksinään ei riitä elämiseen etenkään pääkaupunkiseudulla:

– Ei tämä ole yleistä pelkästään poliisissa, kyllä sitä on muillakin aloilla. Kaikkea, mitä poliisi tekee tarkkaillaan hyvin herkästi, ja ollaan kieltämässä kaikki mahdollinen, välillä mahdotonkin.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme