Mainos

Maahanmuuttajat halutaan yrittäjiksi – ehtoina oleskelulupa ja suomen kielen hallinta

Maahanmuutto on Suomelle mahdollisuus, sanoo Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies. Hänen mukaansa tulevaisuudessa on monissa tehtävissä työvoimapulaa, johon voidaan vastata maahanmuutolla. 

Jyri Häkämies oli avaamassa Maahanmuuttajasta yrittäjäksi -kiertuetta Auramon vastaanottokeskuksessa Vantaalla keskiviikkona. Maahanmuuttajille halutaan kertoa muun muassa, miten Suomessa voi päästä yrittämisen alkuun. 

Häkämies muistutti, että kaikista ei ole yrittäjiksi. Yrittämistä on hänestä kuitenkin hyvä tarjota yhtenä vaihtoehtona maahanmuuttajille. 

– Mutta se tietysti edellyttää sitä, että kaikki, mikä liittyy kotoutumiseen, kyetään hoitamaan. 

Tämä tarkoittaa Häkämiehen mukaan esimerkiksi nopeaa oleskeluluvan saantia sekä suomen kielen oppimista.  

Häkämies kannusti vastaanottokeskuksen asukkaita käyttämään kaikki mahdollisuutensa opiskella suomen kieltä. 

"Ainoa toivoni on oppia suomen kieli" 

Kotoutumista toivoo myös Auramon vastaanottokeskuksen asukas, afganistanilainen Hakim Ahmadi. Hän ollut Suomessa viisi kuukautta ja saanut oleskeluluvan, joka on voimassa vuoteen 2020 asti.  

Ahmadi pitää yrittäjyyttä yhtenä vaihtoehtona. Se ei kuitenkaan vielä ole ajankohtaista. 

– Tällä hetkellä ainoa toivoni on oppia suomen kieli.  

Ahmadin toiveissa olisi saada yksityisopetusta. Hän uskoo, että opittuaan kielen hän saisi työtä - joko palkattuna tai yrittäjänä. Afganistanissa Ahmadin opiskelu keskeytyi lukion jälkeen, koska hänen piti huolehtia sisaruksistaan. 

Ahmadia kiinnostaisi rakennusala tai autoasentajan työ, mutta tärkeintä olisi vain päästä tekemään työtä. 

Suomen taito on jo alkanut karttua: 

– Kiitos paljon, Ahmadi sanoo suomeksi haastattelun lopuksi.

Lindström: Kyllä tämä kortti kannattaa kääntää

Maahanmuuttajien kannustaminen yrittäjiksi on oikeus- ja työministeri Jari Lindströmin (ps.) mukaan kaikkien etu. Maahanmuuttajalle yrittäminen on keino päästä Suomen työmarkkinoille. Suomen talouskasvu puolestaan tarvitsee yrittäjiä. 

Siksi Maahanmuuttajasta yrittäjäksi -kiertue on ministerin mielestä tarpeellinen. 

– Kyllä tämä kortti kannattaa kääntää. Tämä ei ole vastaus kaikkeen, mutta ilman muuta erittäin iso potentiaali. 

Oleskeluluvan saaneille maahanmuuttajille suunnatulla kiertueella puhuvat asiantuntijat ja maahanmuuttajataustaiset yrittäjät. Järjestäjinä ovat työ- ja elinkeinoministeriö, EK, Suomen Uusyrityskeskukset sekä työ- ja elinkeinotoimistot.  

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot