Mainos
Mainos

Linja-autoyhtiön johtaja: Junalakko ei ole bisnestilaisuus

Linja-autoyhtiön toimitusjohtajan mukaan junaliikenteen lakko on joukkoliikenneverkon kokonaisuuden kannalta kielteinen asia.

Koiviston auto Oy:n toimitusjohtajan Mikko Markkulan mukaan lakko eitarjoa bisnestilaisuutta bussiyhtiöille. Sen sijaan kyseessä on häiriö, josta aiheutuu hallaa kaikille osapuolille.

- Joukkoliikenneverkkohan on sellainen, että nyt kyseessä on häiriö siinä verkossa. Silloin kun yksi näin merkittävä toimija on pois, niin se vaikuttaa kielteisesti kokonaisuuteen, kertoo Markkula MTV Uutisille.

Markkula kertoo, että yhtiössä on varauduttu junien seisahtumiseen. Hän uskoo, että asian tiimoilta on järjestetty riittävät toimet.

-Olemme varautuneet illalle pienellä määrällä vara-autoja siten, että jos illalla on paluuliikennettä erityisesti Helsingistä poispäin niin autoja riittää. Huomiselle erityisesti työmatkaliikenne aamussa ja iltapäivässä on varmistettu siten, että pystymme kiiretilanteessa lisäämään vara-auton linjalle, joka sitä tarvitsee.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot