Mainos

Lintilä uskoo Altian kiinnostavan yksityisiä sijoittajia: "Moni ajattelee, että josko minä tuosta kossun tehtaasta osakkeen ostaisin"

Elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) mukaan Altialle haetaan nimenomaan yksityisiä sijoittajia. Alkuun antia osoitetaan hänen mukaansa sopimusviljelijöille, sidosryhmille ja henkilökunnalle.

– Kyllä minä uskon, että Pohjanmaalla nousee aika kova kossuosakeliike. Aika monen mielessä varmasti liikkuu, että josko minä tuosta kossun tehtaasta osakkeen ostaisin, ministeri sanoi eduskunnassa medialle.

Lintilä sanoo valtion pyrkivän suojelemaan erittäin vahvan kotimaisen omistuksen Altiassa.

– Itse näkisin erittäin hyvänä sen, että siinä olisi valtio merkittävällä osuudella, yksityisiä sijoittajia ja sitten muutama merkittävä suomalainen taho, joka haluaisi olla mukana tässä bisneksessä.

Nyt asiasta alkaa selvitys, jonka aikana muun muassa kuulostellaan sijoittajien haluja sijoittaa Altiaan. Lintilän mukaan tavoite on, että listaaminen tapahtuu ensi vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Muihin selvityksiin ei hänen mukaansa ole syytä.

Lintilän mukaan on hyvin todennäköistä, että Altia päätetään listata pörssiin.

– Sanotaan niin, että esiin täytyy tulla sellaisia elementtejä, jotka osoittaisivat, että nykyinen tilanne on taloudellisesti enemmän Altiaa tukeva kuin mahdollinen listaaminen.

Määräysvalta säilyy valtiolla

Altia on mielenkiintoinen yhtiö sijoittajille ja eduskunta on myöntänyt luvan valtion omistuksesta luopumiseen yhtiössä, Lintilä perustelee. Hänen mukaansa talouspoliittinen ministerivaliokunta lähti siitä, että valtio kuitenkin säilyttää vähintään yhden kolmanneksen omistuksen Altiassa, jolloin määräysvalta säilyy valtiolla.

Lintilä sanoo, että tarkoitus on lähinnä laajentaa ja vahvistaa Altian omistusta, koska kilpailu on tällä hetkellä on kovaa. Siinä samalla valtiolle tulee myös myyntituloja.

– Valtion pitää vastuullisena omistajana hakea niitä ratkaisuja, joilla se parhaiten turvaa Altian jatkon. Tämä on tällä hetkellä se tapa, jota haetaan. Uskon, että tätä kautta Altialla on erittäin hyvät edellytykset jatkossa pärjätä.

 

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot