Mainos

Lipponen kiistää Wikileaksin tiedot

Eduskunnan entisen puhemiehen Paavo Lipposen mukaan Wikileaks-aineiston tiedot hänestä ovat vääriä. Wikileaksin mukaan Lipponen kertoi Tarja Halosen ja Vladimir Putinin tapaamisesta Yhdysvaltain suurlähetystössä 17. joulukuuta 2004. Lipponen sanoo, että hän oli tuona päivänä Brysselissä, eikä tavannut Yhdysvaltain suurlähettilästä Helsingissä.

Lipponen kiisti Wikileaksin tiedot Ylen Ykkösaamussa.

Lipponen sanoo käyneensä läpi joulukuulta 2004 oman, sihteerinsä ja eduskunta-avustajansa kalenterit, eikä niistä löydy merkintää tapaamisesta Halosen tai suurlähettilään kanssa. Sen sijaan kalenterin mukaan hän oli väitettynä tapaamispäivänä Brysselissä.

Lipponen sanoi, ettei ole mieltä ryhtyä selittämään julkisuudessa liikkuvia tarinoita.

- On kuitenkin niin, että minä keskustelen vaikka Kiinan keisarin kanssa, enkä kysy keneltäkään lupaa.

Nykyistä Suomen valtionjohtoa Lipponen sivalsi huomauttamalla olevansa Suomessa edelleen niitä harvoja henkilöitä, joilla on edellytys käydä tällaisia keskusteluja.

(MTV3 - STT)

Katso Matti Maunun juttu (Seitsemän uutiset 12.2.2011)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot