Mainos
Mainos

Lipponen kritisoi hallituksen Nato-intoilijoita

Pääministeri Paavo Lipposen mielestä Nato-keskustelua vaativien olisi kerrottava, miksi Suomen asemaa ja suhdetta Natoon pitäisi arvioida uudelleen. Lipponen pohti tänään pääministerin haastattelutunnilla, merkitsisikö Nato-jäsenyys mahdollisesti Suomelle vastuuta Baltian maiden puolustamisesta.

Lipposen mielestä edes kaikki hallituspuolueet eivät ole ymmärtäneet, mistä turvallisuuspolitiikassa on kysymys. Lipposen mukaan liittoutumattomuuspolitiikka merkitsee mahdollisuutta liittoutua, mutta päätösvalta on Suomen omissa käsissä.
-Kevyt, löysä arvuuttelu hallituksen piirissä on omiaan heikentämään meidän turvallisuuspolitiikkamme uskottavuutta, Lipponen sanoi.

Lipposen arvostelun kärki osuu kokoomukseen ja ruotsalaiseen kansanpuolueeseen. Nato-jäsenyyskeskustelua ovat pitäneet yllä puolustusministeri Anneli Taina ja Eurooppaministeri Ole Norrback. Lipposen mielestä nykytilanteessa ei Suomen etujen kannalta ole aihetta arvioida uudestaan liittoutumattomuutta. Niiden jotka vaativat keskustelua olisi analysoitava tilannetta ja esitettävä perusteluja.

Lipposen mukaan hallitus ei voi esittää listaa kysymyksistä, joiden olisi muututtava, jotta Nato-jäsenyys tulisi ajankohtaiseksi. Se rajoittaisi liikkumavapautta.
-Monia asiakysymyksiä tietysti herää... puolustusmenot. Joutuisimmeko me vastuuseen Baltian maiden puolustamisesta? Siitä ei ole paljon puhuttu, Lipponen sanoi.

Lipponen odottaa Ahtisaaren kantaa

Lipposelta kysyttiin tämän hallituskauden viimeisellä pääministerin haastattelutunnilla, onko hän harkinnut asettumista SDP:n presidenttiehdokkaaksi, jos tasavallan presidentti Martti Ahtisaari ei halua pyrkiä jatkokaudelle.
-Kyllä nyt tietysti ensi sijassa odotetaan presidentti Ahtisaaren omaa kantaa. Minä olen hiukan ihmetellyt tätä julkisuutta ja julkisuuden pyöritystä siinä mielessä, että kummallinen kauna on levinnyt medioissa. Kiinnitetään huomiota ulkonaisiin asioihin, eikä siihen, mitä näyttöjä on, Lipponen sanoi.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme