Mainos
Mainos

Lipponen: Tukea turkistarhaajille

Pääministeri Lipponen on luvannut valtiovallan ja poliisin tuen turkistarhaajille.

Pääministeri Paavo Lipposen mukaan turkistarhaajilla on oikeus harjoittaa elinkeinoaan häiriöittä. Se on Suomessa tarkkaan valvottua ja säädeltyä toimintaa: kotieläintuotannon haara muiden joukossa.

Lipponen toivoo tarhaajien jaksavan luottaa kiireittensä keskellä valtiovallan tukeen ja siihen, että paikallispoliisit yhdessä keskusrikospoliisin kanssa selvittävät tarhaiskujen tekijät.

Pääministeri pitää myönteisenä sitä, että turkistarhauksesta ollaan luomassa EU-tason ohjeistusta. Samoin on hyvä asia, että turkistarhaajat itse ovat tehostaneet valvontaa alalla. Yhteiskunta löytää keinot puolustaa elinkeinoja, vakuutti Lipponen.

-Eläinsuojelijoilla on puolestaan käytettävissä kaikki demokraattisen ja avoimen yhteiskunnan lailliset vaikutusmahdollisuudet. Väkivalta vain ruokkii väkivaltaa ja tarhaiskuista kärsivät eniten eläimet. Lipponen otti kantaa turkistarhaiskuihin puhuessaan Taalintehtaalla Dragsfjärdissä.
(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme