Mainos
Mainos

Lipponen: Vuonna 1918 olisi voitu valita toisin

Pääministeri Paavo Lipposen (sd.) mukaan vuoden 1918 tapahtumien kulkuun olisi voitu vaikuttaa poliittisilla ratkaisuilla. Tammisaaren muistotapahtumassa tänään puhunut Lipponen sanoi, että historioitsijoiden vakuutteluista huolimatta olisi voitu valita myös toisin.

Lipponen yhtyi Väinö Tannerin muistelmissaan esittämiin ajatuksiin, joissa kurin ja järjestyksen puute nähtiin keskeiseksi syyksi traagisen kevään tapahtumien saamalle suunnalle.
-Tannerin mielestä poliitikoilla oli mahdollisuus vaikuttaa tilanteeseen ja heillä oli vastuu tapahtumien kulusta. Tätä käsitystä voidaan puolustaa, sillä keskeiset ratkaisut tehtiin poliittisessa koneistossa. Maan joutuminen hallituskriisiin ratkaisevalla hetkellä syksyllä 1917 puhuu Tannerin käsityksen puolesta, Lipponen sanoi.

Suomen aineellinen ja henkinen nousu kansalaissodan raunioilta oli pääministeri Lipposen mukaan nopeaa. Eduskunnan arvovalta palautui pian ja talouden noususuhdanne auttoi nuoren tasavallan nousua. Sen sijaan kansalaissodan jättämät henkiset ja poliittiset patoutumat tuntuivat vuosikymmenten ajan.
-Erityisesti työmarkkinatoiminnassa keskeiset perussuhteet saatiin normaalille länsimaisen demokratian tasolle vasta toisen maailmansodan jälkeen, Lipponen muistutti.

-Taiteen keinoin on kansalaissodan synnyttämiä patoutumia ja tuskatiloja voitu lievittää ratkaisevalla tavalla. Ylitse muiden nousee akateemikko Väinö Linnan monumentaalinen vaikutus, pääministeri totesi. -Enää ei pidetä tavoitteena kaivaa esiin syyllisiä katkeruuden ja kostonhimon lähtökohdista. Eheytykseen, henkisten siltojen ylittämiseen ja tasa-arvoon nojaava yhteiskunta-ajattelu on osoittanut paremmuutensa, pääministeri Lipponen katsoi Tammisaaressa.

Tie Tammisaareen -seminaari järjestettiin Dragsvikin varuskunnassa, jonka alueella keväällä 1918 toimi punavankien keskitysleiri. Aivan varuskunnan tuntumassa, Hangon tien laidassa, sijaitsee kansalaissodan laajin joukkohauta.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme