Mainos
Mainos

Lista erikoisimmista eläintarinoista: Aake Kallialan laiturin söivät piisamit – suklaaorava hämmensi Jyväskylässä

Laiturisyöpöt piisamit: Näyttelijä Aake Kallialan mökkilaituri Mikkelissä joutui ahnaiden piisamien suihin, kertoivat iltapäivälehdet kesällä 2009. Näyttelijä kertoi piisamien tuhonneen betoniponttonilaiturin sisältä styroksiosat niin, että ranta oli valkoisenaan styroksista.

Kinder-orava

Loppukesästä 2007 ruokakaupassa Jyväskylän keskustassa alkoi asioida Kinder-muniin erikoistunut orava. Eläin pujahti kaupan ovesta sisään asiakkaiden mukana, nappasi suklaamunan hyllystä, kääri sen kuoresta ja alkoi popsia. Henkilökunnan yrittäessä puuttua asiaan orava työnsi loput suklaasta suuhunsa ja lähti pakoon. Julkisuuteen noussut orava sai ihmiset lähettämään kaupalle vuoden loppuun mennessä satakunta euroa lahjoituksia suklaaostoksia varten. Oravalle tarjoiltiin sittemmin suklaata kaupan takapihalla.

Ruokolahden leijona

Kesällä 1992 itärajan tuntumassa etsittiin leijonaa rajavartiolaitoksen ja suurpetotutkijan voimin, kun metsätalousteknikko väitti nähneensä lähietäisyydeltä leijonan kaltaisen eläimen juhannuksen jälkeen. "Meillä on tappajat valmiina. Heidät on valittu niin, ettei käsi väpätä", Kaakkois-Suomen rajavartioston kapteeni sanoi vielä heinäkuun alussa, mutta sittemmin kissapeto oli tarkoitus saada kiinni elävältä.

Leijonan veikkailtiin olleen karannut sirkuseläin Venäjältä, mutta rajavartiosto ei ollut saanut Venäjän rajaviranomaisilta ilmoitusta karanneista leijonista tai muistakaan eläimistä. Moni kertoi kesän aikana nähneensä leijonan, mutta mitään ei löytynyt.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme