Mainos
Mainos

Video: "Nyt minä otan yhden oluen" – Näin päättyi Soinin viimeinen vaalipuhe puolueensa johdossa

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini pitää parhaillaan viimeistä vaalipuhettaan puolueensa puheenjohtajana.

– Vaaleissa ei mitata sitä, kuka on oikeassa, ja kuka väärässä, Soini sanoi. 

– Isänmaan etu vaatii sen, että emme vapaaehtoisesti punavihreitä päästä sotkemaan Suomen asioita.

Soini vitsaili myös jatkostaan politiikassa.

– Pääsinhän minä Espoon kaupunginvaltuustoon, ja poliitiinen ura jatkuu ainakin siellä.

– Tästä alkaa uusi nousu uuden johdon myötä, Soini totesi puolueensa vaalituloksesta. 

Hän vetosikin puolueeseensa hallituksessa pysymisen puolesta. Hänen mukaansa puoleen kannatus ei kahdessa kuukaudessa oikene, mutta tilanne on toinen kahden vuoden päästä, jolloin kisataan eduskuntavaaleissa.

Soini ilmoitti kantavansa nyt käydyistä vaaleista päävastuun. Hän kiitti puheessaan kenttäväkeä.

– Kiitos teille kaikille tästä vaalityöstä. Nämäkään lukemat eivät tule ilmaiseksi, se on vaatinut kovaa työtä.– Nyt minä otan yhden oluen, Soini lopetti puheensa. 

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot