Mainos
Mainos

LM: Valvira pelkää sote-uudistuksen hidastavan ambulansseja

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto on huolissaan Lännen Median mukaan siitä, että yhä useampi potilas kuolee odottaessaan ambulanssia uusissa maakunnissa.

Sosiaali- terveysalan uudistuksessa muutetaan Lännen Median mukaan myös ensihoidon asetuksia. Tällöin muuttuu esimerkiksi ambulanssien vasteaikojen määrittely. Valviran mukaan ensihoitoa ei pitäisi säilyttää maakuntien vastuulle lainkaan, vaikka terveys- ja sosiaalipalvelut uudistuksessa maakunnille siirtyykin.

Lännen Median mukaan kun sote astuu voimaan, uudet maakunnat päättävät missä ajassa ensihoidon pitää ehtiä potilaiden luokse. Valvira on huolissaan, että tällöin nykyiset kahdeksan ja 15 minuutin vasteajat muuttuvat.

– Kahdeksan ja 15 minuuttia perustuvat lääketieteelliseen näyttöön siitä, kuinka nopeasti esimerkiksi tajuttoman potilaan elvytys pitäisi aloittaa, sanoo ylitarkastaja Jenna Uusitalo Lännen Median haastattelussa.

Sosiaali- ja terveysministeriössä ei uskota, että sote-uuditus heikentäisi ambulanssien vasteaikoja. Lehti nostaa myös esille sen, että aivan ongelmattomana ei nykymalliakaan pidetä, koska sairaanhoitopiireillä ei nykyisinkään ole velvoitteita siitä, kuinka suuri osa alueen väestöstä pitää tavoittaa määräajassa.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot