Mainos
Mainos

Lohjan kaupunginhallitus tyrmäsi moottoritieäänestyksen

Lohjan kaupunginhallitus esittää valtuustolle, ettei yli 1600 kaupunkilaisen allekirjoittaman kansalaisaloitteen perusteella järjestetä kansanäänestystä moottoritien rakentamisesta.

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti, ettei asiassa ole tapahtunut sellaisia muutoksia, jotka antaisivat aiheen uuteen harkintaan. Lohja on hyväksynyt aikaisemmissa talous-ja strategiasuunitelmissaan moottoritien keskeiseksi osaksi kaupungin tulevaa kehitystä. Parantuvien liikenneyhteyksien myötä paikkakunnalle arvioidaan syntyvän useita satoja uusia työpaikkoja.

Kaupunginhallitus hyväksyi maanantain kokouksessaan myös tulevaa moottoritietä ja valtatie 25:n parantamista koskevan myönteisen lausunnon. Tielaitokselle toimitettava kannanotto käsitellään vielä kaupunginvaltuustossa.
(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme