Mainos

Lokakuun junakaaoksesta 1 500 korvaushakemusta

VR on saanut noin 1 500 korvausvaatimusta ihmisiltä, joiden junamatka epäonnistui 8. lokakuuta. Ratahallintokeskuksen tietojärjestelmävika seisautti tuolloin koko Etelä-Suomen junaliikenteen aamuruuhkan aikana.

- Kun kymmeniätuhansia ihmisiä jäi juniin tai odottamaan, voi odottaa, että korvaushakemuksia tulee, VR:n henkilöliikennejohtaja Antti Jaatinen sanoo.

Hänen mukaansa korvausvaatimukset ovat olleet keskimäärin 40 - 50 euroa. VR maksaa korvauksia, jos juna myöhästyy vähintään kymmenen minuuttia tai junavuoro peruuntuu kokonaan.

Tällöin VR korvaa matkustajalle aiheutuneet kustannukset esimerkiksi taksin käytöstä.

- Mutta jos sanoo vaikka, että myöhästyi neuvottelusta ja neuvottelutulos oli tämän vuoksi huono, niin sellaista emme korvaa, Jaatinen sanoo.

Suurin osa lokakuisen junakaaoksen vuoksi tulleista korvausvaatimuksista on käsitelty, ja VR on maksanut korvauksia useimmille niitä vaatineille. Loput korvaukset saadaan maksetuiksi Jaatisen mukaan lähiviikkoina.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.