Mainos
Mainos

Lomailijat tyrmistyivät: Pääkaupunkiseudun suosituimpiin kuuluvalle ulkoilualueelle ilmestyi pysäköintimaksukyltit – "Tää kuulostaa ihan aprillipilalta"

Espoossa sijaitsevan, Helsingin kaupungin omistaman Luukin ulkoilualueen parkkipaikan uudet kyltit ovat herättäneet ihmetystä sekä tyrmistystä paikalle saapuneiden retkeilijöiden keskuudessa. 

Luukin parkkipaikan muuttuminen maksulliseksi on tullut monelle yllätyksenä. Asia on herättänyt paljon keskustelua esimerkiksi espoolaisten Facebook-ryhmissä.

Eräs keskustelija kertoo olleensa paikalla perjantaina 1. kesäkuuta, kun kylttejä pystytettiin. 

– Kyllä tuota maksullisuutta moni paikan päällä ollut ihmetteli. 

Hinnaksi Luukin pysäköintialueella on määritelty euron tunti, sunnuntaisin kaksi euroa tunnilta.

– Siis pitää maksaa siitä, että pääset ulkoilemaan? Hienoa... Seuraavaksi sitten kaikki levähdyspaikat kans maksullisiksi, ettei kukaan vaan pääse "hyötymään" mistään jopa ilmaiseksi, eräs keskustelija kuittaa. 

– Tää kuulostaa ihan aprillipilalta --- Varsinkin Luukkiin, jonne on hieman rajatut mahdollisuudet päästä julkisilla, huomauttaa eräs keskustelija. 

Laiton tienvarsiparkkeeraus ongelma jo nyt

Espoossa asuva lapsiperheen äiti harmittelee MTV Uutisille parkkipaikan maksullisuutta. 

– Lisäksi tuo todennäköisesti lisää laitonta tienvarsiparkkeerausta, jota on jo nyt paljon hyvillä keleillä. 

Luukin ympäristössä on useita pienempiä parkkipaikkoja, joiden maksullisuudesta ei ole vielä tietoa.

Luukin ulkoilualue sijaitsee Espoossa Vihdintien molemmin puolin, noin 23 kilometrin päässä Helsingistä. Helsinki osti Luukin vuonna 1961. 

Se on Helsingin kaupungin sivujen mukaan yksi pääkaupunkiseudun suosituimpiin kuuluva ulkoilualue, jonka ydin on vanhan kartanon pihapiiri.

Luukin kartanon palveluita tuottaa erillinen yrittäjä. 

MTV Uutiset ei tavoittanut Helsingin kaupungin edustajaa eikä alueella toimivaa yrittäjää kommentoimaan parkkipaikan maksullisuutta ja asiasta tullutta palautetta. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme