Mainos
Mainos

Lomarahojen leikkaus hiertää tes-neuvotteluja – "Kamelin selkä katkesi viime vuonna"

Työehtosopimuksista on käyty usealla alalla jo pitkään neuvotteluja. Viime yönä kunta-alalla neuvoteltiin yöhön asti, mutta sopimukset ovat edelleen syntymättä.

Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen ja OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen kertovat, että neuvottelupöydissä on istuttu eilen illalla myöhään.

– Tuloksiin ei ole päästy. Tilanne on vaikea ja pöydällä on asioita, joista on keskusteltu paljon myös julkisesti. Nyt tilanne on se, että päätimme ottaa taukoa ja jatkaa neuvotteluja lauantaina, Luukkainen anoi Huomenta Suomessa. 

Sopimukseton tila ei voi jatkua pitkään

Sekä Luukkainen että Rytkönen mainitsevat, että tässä vaiheessa ei ole ilmoitettu lakkojen uhasta.

– Kone on rasvattu ja tukitoimet ovat tarvittaessa mahdollisia, Rytkönen kertoo.

– Julkisen sektorin järjestöt ovat rakentaneet yhdessä työtaisteluvalmiutta, mutta se ei ole tarkoituksemme, vaan pyrimme ratkaisuihin, Luukkainen lisää.

Luukkosen mukaan nykyinen tila, jossa työehtosopimukset eivät ole enää voimassa, ei sinänsä ole poikkeuksellinen. Sopimukseton tila ei voi kuitenkaan jatkua pitkään ja ratkaisuun pääsemiseksi tukitoimetkin voivat olla mahdollisia.

– Mitä kauempana periaatteellisten kysymysten ratkaisemisessa ollaan, sitä nopeammin siirrytään jatkotoimiin. Mutta toistaiseksi tilanne on se, että viikonloppuna neuvotellaan ja katsotaan maanantaina, missä ollaan menossa, Luukkainen kommentoi.

Lomarahojen kompensaatio hiertää neuvotteluja

Sopimuksissa on jo pitkään keskusteltu muun muassa lomarahaleikkauksesta ja palkankorotuksesta. Tehyn puolella palkka-asia on tärkeä.

– Lomarahaleikkausten kompensaatio on meille iso asia, mutta myös palkankorotus ja omasopimusasia ovat tärkeitä, Rytkönen luonnehtii.

Lomakorvaus maksaisi kunnille kahdessa vuodessa 600 miljoonaa euroa, joten helposta ratkaisusta ei ole kysymys.

– Rahallahan asia ratkeaa, mutta itse en voi rahaksi muuttua, vaikka paljoon pystynkin, Rytkönen toteaa.

– Neuvotteluissa on ollut jo pitkään kuiva kausi. Me tiedetään, että Suomessa on menty pitkään nollakorotuksilla, palkankorotukset ja yleiskorotukset ovat tärkeitä, Luukkainen kertoo.

Rytkönen kertoo, että asia on Tehylle tärkeä, sillä lomarahaleikkauksella on alan työntekijöille suuri rahallinen merkitys.

– Kamelin selkä katkesi viime vuonna, siihen kulminoitui se, miksi meidän jäsenistö on raivoissaan. Lomarahaleikkauksen myötä keskimäärin 620 euroa leikkaantui pois, joten jos perheessä on kaksi meidän alan jäsentä, se tarkoittaa yhteensä 1 200 euroa.

Sopimuksilla varmistetaan myös alan tulevaisuutta

Sekä Tehy että OAJ tiedostavat, että Suomesta valuu ammattiosaamista ulkomaille. Siksikin työsopimusneuvotteluja pidetään tärkeänä, koska kotimaan työmarkkinat halutaan pitää vetovoimaisina.

– Suomessa on ollut jo vuosikymmenet poikkeuksellinen tilanne, että nuoret, lahjakkaat ihmiset haluavat opettajan koulutuksen. Koulutus on niin hyvä, että se tuottaa opettajia, jotka kelpaavat myös naapurimaihin. Palkalla on erittäin keskeinen merkitys siihen, pysytäänkö alalla, Luukkainen kertoo.

Rytkönen jatkaa mainitsemalla, että vaikka sosiaali- ja terveysala on suosittu ala nuorison keskuudessa, alalle kouluttautuneet eivät pysy alalla pitkään.

– Koulutus käydään, työpaikka saadaan, mutta työ on lopulta tällä palkalla niin raskasta, että työtä ei haluta tehdä pitkään.

Sosiaali- ja terveysalalla palkkaa nostavat esimerkiksi ilta- ja viikonloppulisät.

– Kyseessä on haittakorvaus. Kukapa haluaisi painaa yöt ja viikonloput töitä ja olla poissa perheensä luota. Alan palkka on niin pieni, että sitä on pakko kompensoida tekemällä inhottavia vuoroja, Rytkönen kertoo.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme