Mainos
Mainos

Lonely Planet on nostanut Suomen parhaiden matkailumaiden joukkoon

Matkailuoppaita julkaiseva Lonely Planet on ilmoittanut parhaat matkailukohteet vuodelle 2017. Ensimmäisenä on Kanada, toisena Kolumbia ja kolmantena Suomi. 

Suomen sijaa on perusteltu suureksi osaksi luontomatkailulla.

Metsähallituksen mukaan Suomen kansallispuistojen kävijämäärät ovat olleet muutenkin vahvassa kasvussa läpi 2000-luvun. Viime vuonna kansallispuistoihin tehtiin yhteensä 2,8 miljoonaa käyntiä.

Eniten suosiotaan ovat kasvattaneet matkailukeskusten läheisyydessä olevat kansallispuistot. Esimerkiksi Pallas-Yllästunturin kansallispuiston kävijämäärä on viidessä vuodessa kasvanut yli sadallatuhannella kävijällä.

Suomussalmella sijaitseva Hossan kansallispuisto avataan ensi lauantaina. Siitä tulee Suomen 40. kansallispuisto


Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot