Mainos
Mainos

Lönnrotista uutta tietoa internetiin

Kuhmon Kulttuurikornitsa on valmistanut Lönnrotista ja Kainuusta laajan kokonaisuuden internetiin. Sivuilla kerrotaan Lönnrotin Kainuun ajasta ja hänen runonkeräysmatkoistaan maakunnassa. Verkkosivuilta löytyy kaikki Elias Lönnrotin ja hänen aikalaiskerääjiensä Kainuusta saama kansarunousaineisto, joka on ollut materiaalina Kalevalaa luotaessa. Sivuilla on myös runsaasti kuvia ja karttoja.

Verkkosivujen pääkuvituksen muodostavat karjalalaisen taiteilijan Vitali Dobrinin maalaukset. Hän on tehnyt ne eri puolilta Kainuuta kohteista, jotka Lönnrot itse mainitsee matkakertomuksissaan tai kirjeissään. Kaksiosaiset teokset kertovat millaisia kohteet ovat nykyään ja millaisia ne olivat Kalevalan työstämisen aikaan.

Uuden tiedon tukena verkkosivuilla tuodaan esille aiemmin julkaisematonta Lönnrotin omakätisesti kirjoittamaa dokumenttiaineistoa. Sivuilla myös oikaistaan ja tarkennetaan aiempien tutkimusten yhteydessä tehtyjä virheitä.

Verkkosivujen tekijät Aleksi Sitomaniemi, Otto Nieminen ja Jani Sallinen Lapin yliopistosta edustavat alansa huippua. Aiemmin tänä syksynä ryhmä sai Frankfurtin kirjamessuilla parhaiden multimedian tekijöiden sertifikaatin ja heidän työnsä valittiin Wienissä pidettävään multimedian EuroPrix-kilpailun finaaliin.

Sivujen käsikirjoituksesta ja tutkimustyöstä vastaa kirjailija Markku Nieminen. Osoitteesta www.juminkeko.fi/lonnrot löytyvät sivut ovat osa Juminkeon toiminnankehittämishanketta, jota rahoitetaan EU:n Interreg II/Karjala-ohjelman kautta. Hankkeen kotimaiset rahoittajat ovat opetusministeriö ja Kuhmon kaupunki.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme