Mainos
Mainos

Lontoon City - veroparatiisisaariston keskus

Nicholas Shaxson: Aarresaaret. Miehet jotka ryöstivät maailman

Arvio: Janne Hopsu

(Into. 316 s.)

Suomen lintukotoon on luikerrellut käärme, veroparatiisin käärme. Veroparatiisit puhuttavat. Niiden soisi puhututtavan myös kuntavaalien jälkeen.

Ilmiö ei ole uuden uusi täälläkään, mutta julkisten varojen riittävyys (verot), väestön ikääntyminen, työttömyyden uhka, Euroopan talouden nyt jo krooninen kriisi – ja moni muu tekijä – ovat pakottaneet esiin ongelman, joka osaltaan kyseenalaistaa hyvinvointivaltion olemassaoloa.

Aarresaaret on aiemmin brittiläisiin talousalan laatulehtiin kirjoittaneen toimittajan, tätä nykyä Tax Justice Network –järjestössä työskentelevän Nicholas Shaxsonin silmiä avartava kuvaus epäoikeudenmukaisuudesta, ahneudesta, rikollisuudesta, vallasta ja uhasta terveelle taloudelliselle toiminnalle.

Lyhyesti sanottuna veroparatiisi (offshore) on paikka, joka tarjoaa taloudelliselle toimijalle kuten pankille tai sijoitusyhtiölle veroetuuksia, kevyempää sääntelyä ja mahdollisuutta välttää muiden oikeudenkäyttöalueiden tiukempia lakeja, nimettömyyttä ja muuta suojaa viranomaisilta ja tutkijoita - ja huippuluokan asiantuntemusta siihen kuinka piilottaa rahansa verottajalta. Ne ovat Hyvä veli –verkostoja tehokkaimmillaan.

Kirjan kannessa dollarin symboli kelluu kauniin turkoosissa vedessä. Ollaan siis Karibialla, Caymansaarilla tai vaikka Neitsytsaarilla. Siellähän ne veroparatiisit sijaitsevat. Kyllä, sielläkin, mutta isokenkäiset jäljet johtavat sylttytehtaisiin pohjoisemmille leveysasteille. Kirjan kanteen sopisi vaikka sateinen Lontoon City, roskaton sveitsiläinen pankkikatu, pikkukaupunki Delawaressa tai vauras Luxemburg. Veroparatiisien rahavirtoja ohjataan rikkaasta pohjoisesta.

Harva meistä on kuullut City of London Corporationista. Se on Shaxsonin mukaan ehkäpä vaikutusvaltaisin globaalia finanssisäätelyä ohjaava toimija. Lontoon City on kirjaimellisesti kaupunki kaupungissa. Sitä ympäröivä Lontoo ei voi määrätä kuinka Cityn tulee toimia. Englannin kuningashuoneen pää ei saa tulla Cityyn ilman lupaa. Sillä on ikivanha erityisoikeus päättää omista asioistaan, ja mikä sen parempaa rahoitusmaailmalle, sillä Cityn itsenäisyys myös raha- ja pankkitoiminnassa on pitkä.

Kaikki raha veroparatiiseissa ei ole rikollista. Verojen maksamisen välttäminen tai minimoiminen on tai voi olla laillista. Se että kaikki kääritään pankkisalaisuuden (mikä on sinänsä asiakkaalle myös tarpeellinen ja hyödyllinen) ja monen muunlaisen verhon taakse kertoo, että jokin hommassa haisee. Vähän niin kuin veridoping aikoinaan: laillista, mutta eettisesti hämärää ja epäreilua, minkä takia kukaan ei myönnä sitä, ja siksi sitä tehtiin piilossa.

Veroparatiiseissa on myös rikollista rahaa. Laillinen ja rikollinen raha saattavat myös sotkeutua. Rahavirtojen jäljittäminen on kuitenkin vaikeampaa kuin valkoisen A4-arkin löytäminen Etelämantereelta - useimmiten mahdotonta.

Ne eivät ole vain sveitsiläispankkiirin, meksikolaisen huumekauppiaan tai länsiafrikkalaisen öljydiktaattorin rahankierrätysmekanismeja. Veroparatiisien kautta kulkee merkittävä osa maailmankaupasta. Kyse on myös pohjimmiltaan kansalaisyhteiskunnasta, modernista länsimaisesta demokratiasta.

”Offshore ei viittaa pelkästään tiettyihin paikkoihin tai käytäntöihin, tiettyyn ideaan tai rahoitusteollisuuden välineeseen. Se viittaa myös tiettyyn prosessiin – kilpajuoksuun, jonka myötä säännöt, lait ja demokraattiset käytännöt tasaisesti heikkenevät”, Shaxson kirjoittaa.

Hän kuvaa esimerkiksi sitä, kuinka Lontoon rahoitusmaailma lobbaa tai suoraan neuvoo Britannian hallituksen lainsäädäntöä itselleen edullisemmaksi. On poliitikkoja, jotka pitävät meteliä veroparatiiseista, mutta heitä on vähän ja vastassa ovat rahamaailman juristit, tilintarkastajat, sulavapuheiset pankkiirit ja uhkaukset lähteä, jos lakeja ei höllennetä.

Hän myös avaa kirjainyhdistelmän IASB. Se on kansainväliset tilinpäätösstandardit määrittelevä laitos. Se on itse asiassa yksityinen firma, jota rahoittavat ”neljä suurinta kirjanpitoyritystä” ja jotkut suuret monikansalliset yhtiöt.

Jerseyn saari Englannin kanaalissa ei kuulu EU:hun. Jersey on myös veroparatiisi. Siellä ei ole puolueita. Shaxsonin kuvauksen perusteella Jerseytä johdetaan kuin keskiaikaista miniruhtinaskuntaa. Rahavallan vastustajat ovat toisinajattelijoita. Ovet sulkeutuvat, ystävät kaikkoavat, maine mustamaalataan, fyysinen turvallisuuskaan ei ole aina taattu. Jerseyn rahamaailmassa demokratian halveksunta, sovinismi ja rasismi eivät ole harvinaista. Demokraattinen kontrolli, avoimuus ja läpinäkyvyys eivät kerää faniryhmiä muissakaan veroparatiiseissa.

Shaxson ei vastusta reaalitaloudellista toimintaa, päinvastoin. Mutta reaalitalous tuotannollisine investointeineen ja rahoitusmarkkinat eivät välttämättä ole parhaita kavereita keskenään.

Shaxsonin mukaan ”brittipankit eivät edes lainaa teollisuudelle: finanssikriisiä edeltäneen vuosikymmenen aikana ainoastaan kolme prosenttia pankkien nettolainauksesta suuntautui teollisuuteen. Asuntolainojen ja kauppakiinteistöjen osuus oli kolme neljäsosaa.” Hänen lainaamansa professori Karel Williams on todennut, että ”ne eivät ole luotottaneet mitään tuotannollista toimintaa”.

Kirja myös kuvaa veroparatiisien syntyä, kasvua, niiden toimintatapoja ja verkostoja. Veroparatiiseja on tutkittu vähän. Niihin ja niiden vaikutusvaltaan on havahduttu kunnolla vasta viime vuosina. Selvityksiä ei helpota se, että järjestelmä on hyvin hajautettu ja kätketty, ja vain harva haluaa tai uskaltaa puhua. Shaxsonille ovat olleet avuksi he, jotka ovat saaneet tarpeekseen kyynisestä sijoitusmaailmasta.

Shaxson kirjoittaa myös kehitysmaista, kehitysavusta, pääomapaosta ja veroparatiisien vaikutuksista. Jos tähän puututtaisiin rivakasti ja nyt rajojen ja merten yli veroparatiiseihin häipyvät rahat jäisivät kehitysmaihin investoinneiksi, kehitysapua ei tarvittaisi. Tämä teema ansaitsee oman kirjan, nyt se jää vajavaiseksi.

Kirjoittaja on MTV3:n ulkomaantoimittaja, joka nauttii lukulampun valosta. Käsissä kuluu runsaasti faktaa historiasta ajankohtaisiin ja akuutteihin aiheisiin. Kansainvälistä politiikkaa, kulttuuria, yhteiskuntaa, jalkapalloa. Fiktio on ovi. Kestosuosikkeja mm. Proust, Thomas Mann, Kjell Westö. Hyvät kirjat viljelevät ajattelua.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme