Mainos
Mainos

Lukijoiden kuvat upeista ulkoilukeleistä – lähipäiville luvassa pilviä ja tuulta, ensi viikolle sadetta

Lähipäivinä eri puolilla Suomea on saatu nauttia erinomaisista aurinkoisista ja ulkoiluun soveltuvista säistä. Tulevalle viikonlopulle ei voida vastaavia säitä valitettavasti luvata, vaikka sää pääosin pysyy poutaisena.

– Viikonlopun kuluessa sää muuttuu yhä pilvisemmäksi, vaikka aurinko voikin ainakin lauantaina paikoin näkyä, kertoo MTV Uutisten meteorologi Mette Mannonen.

Myös tuulet voimistuvat sunnuntaina, lauantaina tuulten ollessa heikompia.

Maanantaina sateet yleistyvät, kun sadealue kulkee Suomen ylitse itään. Sateiden osalta ensi viikko näyttää muuten vaihtelevalta. Myös pilvisyys jatkuu.

Muuten sää jatkuu etelässä lauhana. Pohjoisessa taas pakkanen kiristyy viikon edetessä.

Parempia säitä odotellessa voit katsoa nämä lukijoidemme hienot sääkuvat lähipäiviltä:

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot