Mainos
Mainos

Lumi viivästyttää hälytysajoneuvon saapumista minuutilla

Runsas lumentulo viivästyttää muun liikenteen lisäksi myös pelastuslaitoksen ajoneuvoja. Helsingin pelastuslaitoksen pelastuskomentajan Kari Lehtokankaan mukaan hälytysajoneuvon tavoiteaika hätäpaikalle saapumiseen on kuusi minuuttia. Runsasluminen talvi on kuitenkin tuonut tähään aikaan runsaasti lisää sekunteja.

- Kestoa on tullut alkuvuodesta lisää minuutin verran ja se on paljon. Viime vuonna kaikkien tehtävien keskiarvo oli 6 minuuttia 22 sekuntia, nyt se on minuutin enemmän.

Pelastuslaitokselle minuutti tarkoittaa yli 15 prosentin lisäystä siihen aikaa, jossa apu saapuu perille.

- Odottavan aika on pitkä ja esimerkiksi tulipalossa vahingot kasvavat joka sekunti. Sairastapauksessa minuutti on myös pitkä, jokainen voi kuvitella sen pidättämällä hengitystään minuutin ajan.

Suurimmat syyt viivästymiseen löytyvät teiden huonosta kunnosta ja suurista lumikasoista.

- Pelastustiet ovat monissa pihoissa lumikasojen peittämiä ja useat kaksikaistaiset tiet ovat muuttuneet yksikaistaisiksi aurauslumen takia.

Katso Helsingin pelastuslaitoksen pelastuskomentajan Kari Lehtokankaan haastattelu: (Huomenta Suomi 22.12.2010)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme