Mainos
Mainos

Lumivyörymaastoissa liikutaan enemmän ja riskit kasvavat sen myötä

Tuntureiden ja vuorien lumivyörymaastoissa liikkuu entistä enemmän suomalaisia, joten myös läheltä piti -tilanteita sattuu yhä useammin.

Tuntureilla ja vuorilla liikkuvat ovat voineet hakea lumiturvallisuusoppia uuden kurssijärjestelmän mukaisesti vuoden alusta lähtien.

Kursseilla käyvät etenkin pehmeitä puuterilaskuja etsivät vapaalaskijat, mutta asiantuntijan mukaan myös lumikengin liikkuvat ja moottorikelkkailijat tarvitsisivat lumivyörytietoutta.

Lapin tunturikeskuksissa tarjotaan lumiturvallisuuskursseja sekä opastettuja vapaalaskuretkiä tuntureiden takamaastoihin. Pyhätunturin hiihtokoulun vastaava Hedi Tenho puhuu uudesta vapaalaskubuumista.

– Mielenkiinto ja uteliaisuus lähteä rinteen ulkopuolelle ovat kasvaneet paljon, Tenho sanoo.

Opastettuja retkiä on tarjolla myös muun muassa Ylläksellä ja Pallaksella. 

Moni vapaalaskun harrastaja käy Etelä-Suomesta laskumatkoilla Alpeilla tai esimerkiksi Pohjois-Norjassa, missä lumivyöryt voivat olla tuhoisia.

– Alpeilla täysin tietämätön voi hiihtohissiltä päästä vaikka miten vaarallisiin paikkoihin, sanoo lumiturvallisuuskouluttaja Eeva Mäkelä, joka on yksi suomalaisen kurssijärjestelmän uudistajista.

Suomen tuntureilla lumivyöryjä tapahtuu säännöllisesti. Tänä talvena Suomessa lumivyöryyn on hautautunut osittain joitakin ihmisiä. Hautautuneen selviytyminen on kiinni laskuseurueen pelastustaidoista, sillä Lapissa pelastajien ja ensihoitajien matka tuntureiden takamaastoihin voi kestää tunteja.

Kaikkia tapahtuneita vyöryjä ei ilmoiteta eteenpäin, ja suurta osaa luonnollisesti lauenneista vyöryistä ei kukaan edes havaitse. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme