Mainos
Mainos

Luontaistuoteketjun kalaväitteet hämmentävät

Luontaistuoteketju Lifen kasvatuskalaa käsittelevä mainos on herättänyt hämmennystä, kertoo sanomalehti Kaleva. Mainoskampanjan mukaan kalan terveyteen vaikuttava laatu on heikentynyt. Esimerkiksi kalan sisältämät, ihmiselle tarpeelliset omega-3-rasvahapot ovat mainoksen mukaan puolittuneet aiemmasta.

Kalakauppiaiden liitto ja kalankasvattajat pitävät kampanjaa hyökkäyksenä ja hyvien tapojen vastaisena. Myös Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professori Leena Räsänen pitää mainontaa harhaanjohtavana.

Mainos kehottaa käyttämään ravintolisiä, jotta omega-3-rasvahappoja saa jatkossakin riittävästi.

- Kala on hyvin tärkeä D-vitamiinin lähde, mutta todellisuudessa suomalaiset saavat suurimman osan, eli 36 prosenttia, omega-3-rasvahapoista levitteistä, öljystä ja kasviksista, Räsänen muistuttaa.

Life-ketjun toimitusjohtaja Mika Laasonen sanoo väitteiden perustuvan useisiin tutkimuksiin.

- Haluamme herättää keskustelua, millaista ruokaa ravintoarvoltaan me syömme verrattuna siihen, mitä se on joskus ollut vuosia sitten, Laasonen sanoo.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme