Mainos
Mainos

Maailman suurin jääkaruselli laajenee jääsirkukseksi Lohjalla – MM-kisoihin karuselli saa saunan ja valotaideteoksen

Huomenta Suomessa toimittaja Mika Tommola vieraili Lohjalla, missä sijaitsee maailman suurin jääkaruselli. Lohjalla järjestetään viikonloppuna myös jääkarusellin MM-kisat. Niiden takana on jääkarusellin keksijä Janne Käpylehto.

Käpylehto kertoo, että hänen jääkarusellinsa on 122-metrinen, ja massaa sillä on noin 2,6 miljoonaa kiloa. MM-kisoja varten jääkarusellin sisään on tulossa valotaideteos.

– Se on toinen jääkaruselli jääkarusellin sisällä, ja se pyörii eri suuntaan, Käpylehto kertoo.

Jäälle tulee juhlan kunniaksi myös muita elementtejä, ja Tommola kuvaileekin, että alueesta tehdään sirkusalue.

– Tänne tulee myös sauna, joka yleensä pyörii pyörillä, mutta täällä se pyörii jääkarusellin päällä, Käpylehto lisää.

Paikalle on saapunut myös Yhdysvaltain Minnesotasta kotoisin oleva Chuck Zwilling, jonka kanssa Käpylehto on kilpaillut maailman suurimman jääkarusellin tittelistä. Jonkin aikaa titteli oli Zwillingin hallussa, mutta hänen mukaansa Käpylehto antoi sen vain hetkeksi lainaan. 

Zwilling ei kuitenkaan aio antaa kisassa periksi vaan aikoo tavoitella uutta ennätystä ensi talvena. 

– Janne voi sitten tulla meidän kunniavieraaksemme, Zwilling sanoo. 

 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme