Mainos
Mainos

Maarit Korhonen: Koulun vika

Arvio: Pertti Nyberg

(Into 2012)

Kaikki lehdistä lukemani kauhutarinat nykykoululaisten arjesta ovat ilmeisesti totta - tällaiseen johtopäätökseen päätyy ainakin siis jos tämän pamfletin tarina on tosi. Ja miksipä ei olisi, kun kirjoittajana on vuosikymmeniä kaupunkikouluissa toiminut opettaja, joka on koostanut muistoistaan eräänlaisen nykykoulun sairauskertomuksen.

Ongelmia koulussa riittää. Rikkaiden perheissä ei vanhemmilla ole aikaa ohjata lasta, mutta sitäkin enemmän on sitten vaatimuksia. Kymppejä on tultava, mutta lapselle tuleekin anoreksia.

Yhtään helpompi ei ole alkoholisoituneen, työttömän yksinhuoltajan lapsella, joka kotiin tultuaan yrittää herätellä sohvaan sammunutta äitiään: vaatimuksia lapselle ei ole, mutta ei ole mitään muutakaan, ei edes ruokaa.

Maahanmuuttajia - joiksi välillä ymmärretään jopa Suomessa syntyneitä lapsia - viedään puolestaan pakolla kieliluokille, vaikka he osaisivat tarvittavia kieliä täydellisesti (siis sekä suomea että sitä vanhempiensa kieltä).

Pamfletin oppilaat ovat kirjoittajan mukaan kooste vuosien kokemuksista ja ehkä sen takia kirjaan luotu koululuokka on kaikkien ongelmien kasauma. Ongelmia tuntuu olevan järkyttävän paljon. Noin summaten kirjoittajan mielestä oppilaiden käytös on vuosien varrella huonontunut, oppilaiden perheolot ovat vähintäänkin arvelluttavia ja opettajille on kasattu yhä enemmän velvollisuuksia, joista useimmat pitäisi ehtiä tehdä vapaa-ajalla.

Kysyisin kirjoittajalta, onko joskus ollut jokin hyvä aika, jolloin koululaiset ja heidän vanhempansa olisivat eläneet jotakin myyttistä hyvää elämää ja opettajilla olisi ollut kaikki hyvin. Sellaista aikaa on tuskin koskaan ollut.

Suurin muutos entisaikoihin lienee siinä, että entinen yhtenäiskulttuuri on jäänyt historiaan ja nykyinen elämäntyylien moninaisuus näkyy myös kouluissa. Yksilön arvostaminen on puolestaan johtanut siihen, että erilaiset tukiopetukset ovat lisääntyneet ja käytöshäiriöt huomataan entistä nopeammin. Näistäkin kirjoittaja puhuu, mutta lukijalle jää kuva, että nämä asiat ovat jotenkin ongelmallisia ja ovathan ne siinä mielessä, että luokasta puuttuu koko ajan osa oppilaista, kun he ovat niissä tukiopetuksissa.

Entisaikoihin yhteys koteihin oli myös minimaalista, joten opettajien tietämys kotioloista ja oppilaan ongelmista ei ollut yhtä hyvää kuin nykyisin. Nykyisin oppilaiden ja heidän vanhempiensa kanssa käydään "kehityskeskusteluja", joten myös vanhempia on entistä helpompi kritisoida. Kirjoittaja sanoo leikkisästi joutuvansa oppilaiden opettamisen ja kasvattamisen lisäksi myös aikuiskasvattajaksi, sillä niin monen aikuisen ymmärrys lasten kasvattamisesta on hukassa.

Kirja on omalla tragikoomisella tavallaan hauska ja se on lennokkaasti kirjoitettu. Sanomana on kertoa, että asiat koulussa ovat hunningolla ja vielä pahemmin hunningolla tuntuvat olevan lasten vanhemmat.

Vaikka suoraan ei sanotakaan, tuntuu ajatuksena siis olevan, että ennen asiat olivat paremmin. Vaikka kirjoittajan kokemukset nykykoulusta ovat ikäviä, minusta tuntuu, että entinen koulu ei ollut yhtään parempi. Ennenhän häiriköt laitettiin leima otsassa tarkkailuluokalle, tukoipetusta oli minimaalisesti ja koulupudokkaiden perään ei huudeltu - vanhempiin ei puolestaan pidetty oikeastaan mitään yhteyttä. Tuskinpa pamfletin kirjoittajakaan haluaa takaisin noihin aikoihin.

Kirjoittaja on MTV3:n uutistuottaja.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme