Mainos
Mainos

Maastopalot riehuneet eri puolilla maata: Sähkölangalle kaatunut puu sytytti heinikon – kulottaja käräytti auton

Tänään on riehunut lukuisia maastopaloja eri puolilla maata. Muutamassa taustalla on ollut varomaton kulotus.

Vaasan hätäkeskuksesta kerrotaan, että Kurikassa Etelä-Pohjanmaalla vanha isäntä oli polttanut iltapäivällä ojan pyörtäneitä ja tuli oli karannut pellolle. Maastoon levinnyt tuli oli polttanut 3 hehtaaria maata Mustalammintiellä.

Tuli oli uhannut myös kahta rakennusta ja poltti yhtä autoa osittain.

Jäppilässä Etelä-Savossa puu oli kaatunut iltapäivällä yhden jälkeen sähkölangoille ja syttynyt palamaan. Puusta oli pudonnut palavia oksia maahan, ja heinikko oli syttynyt palamaan. Heinikkoa ja aluskasvillisuutta oli palanut kaikkiaan noin 30 aarin alueelta.

– Paikallaolijat onnistuivat rajaamaan paloa siten, että se ei levinnyt rakennuksiin, Etelä-Savon Pelastuslaitos tiedottaa.

Kuopiossa Hirvilahdessa oli puoli viiden jälkeen iltapäivällä syttynyt risunpoltosta lähtenyt maastopalo.

Kuopion hätäkeskuksesta kerrotaan, että maan omistaja oli saanut palon rajatuksi omatoimisesti noin 30 aarin suuruiselle alueelle. Omistaja käytti kauhakuormaaja palon rajaamiseen. Pelastuslaitos sammutti palopesäkkeet.

Nivalassa Pohjois-Pohjanmaalla kulotus karkasi maastoon noin kuuden aikaan alkuillasta. Oulun hätäkeskuksen mukaan peltoa paloi noin hehtaari. Palo levisi myös latoon, joka paloi maantasalle.

Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen päivystävä palomestari kertoo, että Pöytyän Piimätiellä Varsinais-Suomessa oli palanut 50 neliötä maastoa roskien poltosta alkaneessa tulipalossa. Pelastuslaitos toivoo ihmisiltä huolellisuutta kuivan kelin aikana.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot